Kauppapaikka.info
Elämäsi Häät
Hääsomistus.com

30.5.2007

Avustajat

Häärumbaa ei kukaan morsian jaksa yksin. Sen vuoksi onkin hyvä etsiä ympärilleen luotettavia ja hyviä ystäviä/sukulaisia jakamaan kaiken ilon (ja tuskan). Kyllä, valitettavasti häiden järjestäminen voi tuoda tuskaa.

Mitä virkaa sitten kaasolla, morsiusneidoilla, betmanilla, sulhaspojilla, seremoniamestarilla ja vanhemmilla koko asiassa on? Jätän tällä kertaa perinteet pois tästä listasta ja keskityn mieluummin itse asiaan.

Vanhemmat, jotka yleensä myös maksavat osan loppulaskusta, haluvat mielellään sanoa oman mielipiteensä siitä, mitä häissä tapahtuu, mitä siellä tarjotaan jne. jne. Jos haluatte vanhempienne taloudellisen tuen mutta totaalisen päätäntävalla itsellenne, keskustelkaa asiasta ENNEN kuin alatte kuluttaa vanhempienne rahoja. On parempi selvittää säännöt etukäteen kuin murista niistä selän takana. Eihän jääkiekko-otteluissakaan sääntöjä muutella ja kerrota pelin aikana!

Vanhemmat ovat siinä hyvä tuki ja turva (ei vain taloudellisesti) että he ovat paljon elämää nähneitä ja tulvillaan hyviä elämänviisauksia. Kerro huolesi, kuuntele sydämelläsi ja muokkaa ohjeet ja neuvot omaan elämään soveltuviksi.

Seremoniamestari on juhlissa se, joka juontaa hääpäivän alusta loppuun saakka. Siksi on erittäin tärkeää, että seremoniamestari pysyy "tolkuissaan"; toisin sanoen ei juo itseään räkäkänniin. Jos kaveriporukastanne ei tällaista henkilöä löydy tai jos ette uskalla luottaa siihen, että viinakset eivät maistu liian hyviltä, palkatkaa ulkopuolinen juontajaksi. Esimerkiksi hääsuunnittelijoista aika moni pystyy vetämään juhlan alusta loppuun saakka. Suosittelen kuitenkin testaamaan asian ennen hääpäivää...

Sulhaspojat ovat komea näky alttarilla mutta muuta virkaa heillä ei oikeastaan ole. Heidän näkyvin työnsä on seisoa sulhasen rinnalla alttarilla, tukea ja turvata jos hän vaikka sattuisi pyörtymään. Samaan kategoriaan kuuluvat morsiusneidot. Jos välttämättä haluatte heidät alttarille, hankkikaa yhtä monta. Ja muistattehan, heille kuuluu myös muisto häistänne. Ja välttämättä pelkkä hääkarkki ei riitä...

Kaaso on morsiamen tärkein avustaja hääpäivänä ja ennenkin. Kaason tehtävä on huolehtia morsiamen hyvinvoinnista ennen ja jälkeen vihkimisen sekä hääjuhlan aikana. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaaso on orja joka kuluttaa omaa aikaansa ja rahaansa täyttääkseen morsiamen joka oikun. Pitäkää puolenne siskot! Morsian: jos huomaat että kaasosi ei tee tehtäviään, mieti oletko antanut niitä hänelle liikaa. Keskustele asiasta ja delegoi tehtäviä muille jos kaasolla ei ole aikaa. Kyllä, kaasolla on oma elämä, omat harrastukset, oma työ jne, joten kuuntele myös häntä. Kaaso: jos tunnet että morsian teettää sinulla liikaa tai käytät mielestäsi liikaa rahaa, keskustele asiasta morsiamen kanssa. Kerro hänelle miltä sinusta tuntuu. Älä ole tuppisuuna ja puhu hääpäivänä kännipäissäsi pahaa hänen selkänsä takana.

AINA on parempaa selvittää pelisäännöt etukäteen kuin jälkikäteen. Myöskään häiden jälkeen on turha tulla ruikuttamaan liiallisesta työmäärästä. Jos et uskalla avata suutasi, kärsi.

Bestman on sulhasen tärkein tuki ja turva. Se ei kuitenkaan tarkoita, että he istuvat lähekkäin käsi kädessä ja juttelevat tunteistaan. Bestmanin tehtävä on huolehtia sormuksista, sulhasen viinaksista (mielellään niin, ettei niitä tule otettua liikaa => ikävä yllätys vaimolle hääyönä =) ja muista etukäteen kerrotuista tehtävistä. Bestman voi esimerkiksi etsiä ja varata hääauton, koristella sen kaason kanssa, etsiä bändin, dj:n tai vaikka orkesterin. Sulhasella on miljoona ja yksi asiaa mielessään hääpäivän aamuna; siksi on hyvä, että bestman todellakin huolehtii sormuksesta.

Yhteenvetona:
* valitkaa ihmisiä, jotka tekevät hommat kun ne annetaan
* jos joku asia hiertää, nostakaa se pöydälle kahden kesken, ei koko porukan kuullen
* delegoikaa, delegoikaa ja delegoikaa
* säilyttäkää kuitit ostoista (kaaso & bestman)
* maksakaa ostot heti (morsian & sulhanen)
* muistakaa paljon uurastaneita kunnollisilla lahjoilla!

28.5.2007

Käytännön järjestelyt; vilpilliset ihmiset

Koska teoria on aina helpomaa, nopeampaa ja joustavampaa kuin käytöntä, nyt on aika vaihtaa nippeli nappeli tieto kokemukseen.

Mikään ei ole häiden järjestelyssä tärkeämpää kuin pitää pää kylmänä ja jalat maassa. Vaikka hääpäivä ja häät ovat elämän kaunein juhla, älä tunteile ennen kuin hääpäivänä. Liiallinen tunteilu voi valitettavasti tehdä häistäsi katastrofin.

Ensinnäkin, jos palveluntarjoajat tai jonkin tuotteen myyjät vakuuttelevat sinulle koko ajan: "kyllä se hoituu, vielä ei ole mitään kiirettä" ole tarkkana. Näiltä ihmisiltä loppuu AINA aika. Olet siis menossa sovittamaan hääpukuasi ja myyjä sanoo, korjaukset tehdään noin 3 viikon kuluttua. Mennessäsi uuteen sovitukseen, myyjä pahoittelee ja sanoo, ettei ole ehtinyt tehdä korjauksia, mutta nyt ne tehdään 3 viikon sisällä. Tämä on tyypillinen tilanne. Vaadi korjauksia heti tai mene ja hanki puku muualta. Älä luota tällaisiin ihmisiin.

Toinen "ryhmä" epäluotettavia henkilöitä ovat ne, jotka sanovat: "ei me mitään sopimuksia tarvita, koskaan ei ole mitään sattunut." Mutta heille varmasti sattuu joka kerta jotain. Vaadi sopimusta tai hanki tuote/palvelu muualta.

Opettele kuuntelemaan ei pelkästään ihmisten sanoja vaan äänenpainoja. Valehtelijan tunnistaa äänenpainosta jos ei muusta.

Mitä enemmän teet kysymyksiä, sitä paremmin olet perillä siitä, millaisia ihmisiä he ovat, miten he toimivat ja ovatko he luotettavia. Normaalisti palvelun tarjoaja kertoo sinulle automaattisesti miten hän työnsä tekee. Vilpillinen ihminen taas pyrkii välttämään sitä. Jos kysyt; "moneltako te tulette tuomaat soittimet" ja jos vastaus on: "No siinä aamupäivän aikana", on syytä olla huolissaan. Kirjoitat sopimuksen, johon liität kellonajat, milloin työ tehdään ja milloin tavarat viedään pois. Jos sopimusta ei noudateta, korvausvaatimus on automaattisesti xx euroa. Kyse on sinun elämäsi tärkeimmästä päivästä. Jos luotat liikaa tuntemattomiin ihmisiin, voit joutua pettymään hääpäivänäsi.

Jos olet tehnyt työsi hyvin teoria osiossa, toisin sanoen pyytänyt tarjouksia
5-10 palveluntarjoajalta, pystyt helposti vertailemaan miten he tekevät työnsä. Jos pelkka tarjouksen katsominen voi riittää päätöksen tekemiseen. Ihminen joka rakastaa työtään ja joka tekee sen kunnolla, panostaa myös tarjoukseen. Sama asia on, jos haet työpaikkaa. Panostat varmsti hakemukseen ja ansioluettelon näyttävyyteen, jos pidät työpaikasta.

24.5.2007

Hääyö ja Häämatka

Hääyön viettopaikkaa etsittäessä on hyvä vertailla hintoja ja sitä, mitä huoneen / sviitin hintaan sisältyy. Hinnat eroavat huimasti niin kaupungin sisällä kuin eri kaupunkien välillä. Pyytäkää nähdä kuvia huoneen "somistuksesta" ja kuten aina, pyytääkää kirjallinen vahvistus huoneen varauksesta sekä siitä, mitä hintaan kuuluu.

Me teimme niin, että häiden jälkeen menimme lentokenttähotelliin, koska häämatkalle lähdettiin seuraavana päivänä. Huone ei ollut niin romanttinen kuin voisi olla, mutta hinnassa säästimme huimasti. Eikä sillä huoneen koreudella ollut oikeastaan mitään väliäkään, kun se rakas oli siinä vieressä... =)

Häämatkoissa on sama asia hintojen suhteen. Jos vertaatte "normaalin" pakettimatkat hintaan ja häämatkan hintaa, häämatka voi maksaa jopa 300 euroa /hlö enemmän. Jo sana "hää-" saa aika monen tuotteen tai palvelun hinnan nousemaan normaalista. Kyllähän se on totta, että jos ilmoitatte matkatoimistolle lähtevänne häämatkalle, pakettiin kuuluu "ylimääräistä" kuten shamppanjaa, tervetulokoreja, somistusta jne jne. Mutta...

Ennen matkan varaamista, mietikää mikä on matkan tarkoitus. Mikä matkalla on kaikkein tärkeintä. Eräs ystäväni halusi unelma häämatkalle heti häiden jälkeen. Olivat kaksi viikkoa Mauritiuksella. Ensimmäisen viikon he riitelivät, koska ystäväni ei ollut tyytyväinen huoneeseen ja toisen viikon hän oli kipeänä. Häämatkan hinta 6500 euroa. Eikä siitä ollut mitään iloa.

Matkalle lähdettäessä asioita sattuu ja tapahtuu. Pitäkää se mielessä ja järki kädessä kun matkoja varaatte.

Toinen asia, joka saattaa yllättää on matkan varaaminen uudella sukunimellä. Asia on ok, jos matkalle lähdetään aikaisintaan 3 viikkoa häiden jälkeen. Miksi? Et voi matkustaa uudella sukunimelläsi ennen kuin sinulla on uusi passi. Uuden sukunimen rekisteröiminen voi kestää jopa 1 kk (riippuu kaupungista ja naimisiinmeno kuukaudesta). Moni muukin menee naimisiin heinäkuussa! Kun sen jälkeen haetaan uusi passi 2 viikkoa, matkalle voidaan lähetä vasta 6 viikkoa häiden jälkeen. Jos lentolipuissa ja passissa on eri nimet, matka jää tekemättä.

Nyt olemme päässeet yhden osion loppuun. Olemme käyneet asiat teoriassa läpi ja nyt on aika käydä käytännön kimppuun. Käytännön vinkkejä, neuvoja ja uusia ideoita tulossa!

22.5.2007

Somistus

Tässä ovat vielä ne asiat, jotka käydään teoriassa läpi ennen kuin siirrytään itse käytännön järjestelyihin. Mitä? Kuvittelitko, että tämä olisi tässä? Ehei, olemme vasta raapaisseet pintaa. Nämä asiat, jotka olen käynyt läpi, ovat suunnitelmia ja teoriaa. Vasta sen jälkeen käymme tarmokkaasti käytäntöön. Mutta ennen sitä: Somistus, Hääyö ja Häämatka.

Somistusta on hyvä alkaa miettimään vasta sen jälkeen, kun kirkko, juhlapaikka ja teema on selvillä. Somistus riippuu hyvinkin paljon näistä kolmesta asiasta. Jos kirkko on valoisa ja "moderni" on oikeastaan turha suunnitella sinne mitään vaaleaa somistusta. Jos taas juhlapaikka on tumma ja "synkkä" tai "vanhanaikainen" ei somistamista kannata tehdä tummilla sävyillä.

Jokainen kirkko ja juhlapaikka luovat oman maailmansa. Sen vuoksi suosittelenkin, että yritätte hankkia saman tyylisen kirkon ja juhlapaikan. Helpottaa huomattavasti somistamista.

Kirkkoon yleensä riittää penkinpäätykukat/somisteet, jotka voi ripotella joka toiseen penkkiin. Jos vieraita tulee esimerkiksi 5 ensimmäiseen penkkiriviin käytävän molemmin puolin, penkinpääty koristeet voi jakaa siten, että yhdet ovat 7 penkkirivillä, seuraavat 5, 3, 2 ja ensimmäisellä penkkirivillä. Tällöin somisteita tarvitaan vain 10. Jos penkinpäätyyn on hankala kiinnittää mitään, miettikää, voisiko vain alttarin edustan somistaa. Penkkien jälkeen alttarin eteen voi esimerkiksi tehdä kukkasomistuksia siten, että hankitaan noin 50 cm korkuisia raskaita kukkavaaseja / maljakoita / ruukkuja, joihin tehdään kukka-asetelma teeman mukaan. Luonnosta saatavat somisteet ovat aina ilmaisia ja siksi niitä on hyvä käyttää. Asetelmat sijoitetaan 5 molemmin puolin niin, että se jatkaa käytävää. Esimerkiksi penkkirivien päätyttyä käytävä jatkuu 3 askelta normaalisti, sen jälkeen on kaksi rappusta, 5 askelta ja alttari, kukka-asetelmat voidaan sijoittaa yksi ennen rappusta, kaksi rappusille ja kaksi alttarin eteen.

Vaihtoehtoja on monia ja kaikki riippuu kirkon muodosta ja tyylistä. Jos haluat tarkempia vinkkejä kirkkosomistuksesta lähetä minulle muutama kuva kirkosta sisältä ja ulkoa, niin teen sinulle muutaman somistusehdotelman haadesing@hotmail.com . Maksua en veloita =)

Juhlapaikalla somistukseen on otettava huomioon ensisijaisesti pöydät. Kuinka kapeat / leveät ne ovat? Kuinka monta ihmistä pöytään istuu? Minkä väriset pöytäliinat ovat? jne. Hyvä on muistaa, että jokaiselle vieraalle on jätettävä pöytään 60 cm x 60 cm suuruinen ala istua, syödä ja jutella. Kun vieraita istuu molemmin puolin pöytää, tilaa menee pelkästään vieraille jo 120 cm pöydän leveydestä. Jos pöytä on 140 cm leveä, tilaa somistukseen jää vain 20 cm!

Jos haluat ilmaisen somistussuunnitelman, laita minulle sähköpostia haadesing@hotmail.com ja kerro häiden teema, värit ja laita muutama kuva juhlapaikasta niin teen sinulle viikon sisällä suunnitelman.

Lisää somistuksesta kirjoitan käytännön järjestelyissä.

21.5.2007

Videokuvaus

Valitettavasti en ole saanut Studio P.S.V.n tekstiä, joten siirtykäämme uusiin aiheisiin.
Tänään vuorossa on videokuvaus.

Morsiamet ja sulhaset miettivät aina kuumeisesti mihin hääbudjetin käyttää. Yksi "kiistellyimmistä" asioista on käytetäänkö ammattilaista, puoliammattilaista vai amatööriä. Jos budjetti on tiukka, suosittelen etsimään tähän tarkoitukseen puoliammattilaisen. Amatöörin kuvaama häävideo voi olla suurikin pettymys häiden jälkeen; kuva ei ole terävä, kuvakulmat huonot, kuva liikkuu ja tärisee kun kameraa pidetään kädessä. Puoliammattilainen osaa edes jotenkuten katsoa paikat ja kulmat etukäteen. Puoliammattilainen myös tietää (toivottavasti muutaman hääkeikan kuvanneena), että tilat näyttävät erilaiselta ilman vieraita ja vieraiden kanssa.

Otetaan esimerkkinä kirkkokuvaus. Jos kuvaaja seisoo kirkon takana tai vaikka alttarilla, kuvaus on tehtävä ylhäältä. Sillä kun vieraat nousevat seisomaan morsiamen astellessa alttarille, kuvassa näkyy vain vieraat, ei itse morsian. Ja vaikka amatööri sanoo: "Kyllä minä tiedän mistä kuvata, olen nähnyt niin tehtävän muutaman kerran", on kyseessä kuvaajan ego kuin ammattitaito. Tottakai on helppo istua penkissä ja sanoa, missä pitää kuvata, mutta kun itse olet kuvaamassa tilanne on jo toinen. Sinulla kun ei ole aikaa siirtyä paikasta toiseen. Sinulla ei ole aikaa vaihtaa kuvakulmaa, nousta ylös tai tulla alas.

Ammattilainen käyttää hääjuhlassa jopa 4 kameraa, yleisesti 2-3 kameralla selvitään. Kun yksi kuvaa, toinen siirtyy seuraavaan kohtaan jne. Ammatimaiset kuvaajat ottavat koko hääpäivän kuvaamisesta 500 eurosta ylöspäin. Kirkkokuvaus, joka yleensä kestää 30-60 min, maksaa keskimäärin 150 - 300 euroa, paikkakunnasta ja kuvaajasta riippuen.

Mitä on otettava huomioon kun kuvaajaa etsitään tai kun mietitään otetaanko ammattilainen vai amatööri? Miettikää mihin tarkoitukseen video tehdään. Haluatteko/jaksatteko katsoa videon päivästä toiseen, vai onko se vain pölyttymässä kirjahyllyssä. Kirkkokuvauksen voi tehdä amatööri mutta koko juhlan kuvaaminen on syytä jättää ammattilaisen käsiin.

- välimatkat kirkon ja juhlapaikan välillä (km korvaus)
- kuvaajan ammattitaito (referenssit, yhteistyökumppanit)
- kuvauksen pituus
- monta kameraa ja kameramiestä
- aikataulu ja ohjelmarunko
- muutoksista ilmoitettava hyvissä ajoin
- antakaa kameramiehelle vielä hääpäivänä ohjelmarunko
- käykää etukäteen kirkossa ja juhlapaikalla ja suunnitelmaa kuvaus
- editointi
- DVD vai VHS
- tarvitseeko koodata; katsotaanko video ulkomailla

16.4.2007

Yhteenveto Osa 2.

Vihkiminen voidaan suorittaa joko Siviilivihkimisenä tai kirkollisena vihkimisenä. Kirkollinen vihkiminen on lähes kaikille tuttu, mutta esimerkiksi evankelis-luterilaiselle katolinen tai ortodoksinen vihkiminen voi olla erilainen kokemus.

Jokainen morsiuspari haluaa juuri tietyn musiikin kirkkoon sisääntulo- ja poistumismarssiksi. Hääjuhlaan palkataan bändi tai soittajat soittamaan illaksi tanssimusiikkia. Tiesitkö, ettei nykyään enää hääparit halua tanssia häävalssia? Tilalla voi olla vaikka häätanssi, häätango tai hääfoxtrot!

Hääjuhlan ohjelmasta on yhtä monta mielipidettä kuin juhlassa on vieraita. Toiset haluavat paljon perinteistä ohjelmaa, toiset taas pitävät rauhallisesta taustamusiikista ja jutustelusta ystävien kanssa. Jotain ohjelmaa hääjuhlassa on hyvä olla. Miettikää valmiiksi muutama ylimääräinen ohjelmanumero ja edetkää tilanteen mukaan.

Olen myös käynyt hiukan läpi hääkuljetusta, kampausta ja meikkiä, miesten pukeutumista, naisten pukeutumista, kukkia ja päätyneet lopulta valokuvaukseen. Tähän onkin hyvä päättää yhteenveto ja odotella Studio P.S.V:n kirjoitusta.

Yhteenveto Osa 1.

Heti tähän alkuun tiedotus:
Tällä viikolla saamme häävalokuvaukseen myös ammattilaisen näkemystä. Olen ollut yhteydesssä oululaiseen Studio P.S.V valokuvaamoon, josta Raija Tuominen on lupautunut tällä viikolla kertomaan häävalokuvauksesta lisää. Ammattilaisten vinkkejä ja ohjeita pääsette lukemaan myös useamminkin. Mutta jatketaan siitä myöhemmin.

Tänään ajattelin tehdä pientä yhteenvetoa siitä, mistä olemme tähän mennessä puhuneet ja mitä lähitulevaisuudessa on luvassa.

Aivan aluksi puhuin faktojen läpikäynnistä ja suunnitelman hahmottelemisesta. Tähän käytin hääsuunnitelmaa, jonka sain ottaessani yhteyttä hääsuunnittelijaan.

Sen jälkeen pilkoin suunnitelman osaan 1., osaan 2. ja osaan 3., jotta ne olisi helpompi hahmottaa ja toteuttaa. Sanoin myös, että on hyvä aloittaa siitä mikä tuntuu kaikkein hankalimmalta.

Tarjousten pyytäminen voi jostakin tuntua hankalalta tai epämiellyttävältä. On kuitenkin hyvä muistaa, että mitä enemmän tarjouksia pyytää, sitä varmennin saa rahoilleen vastinetta. Osa palvelun tarjoajista jättää tarjouksen laatimatta syistä, joita emme koskaan saa tietää. Osa hinnoittelee tuotteensa/palvelunsa liian korkeiksi, osalla taas laatu ei vastaa pyydettyä hintaa. En voi kuitenkaan koskaan painottaa liikaa sitä, että on parempi katsoa kuin katua.

Asiakaspalvelu on erittäin tärkeä asia ottaa huomioon palvelua tai tuotetta etsiessä. Kannattaako hyvästä asiakaspalvelusta maksaa? Kyllä! Yritys joka osaa palvella asiakkaitaan hyvin, on rahansa ansainnut.

Sen jälkeen olikin aika käydä aikataulun kimppuun. Osa 1. ja osa 2. ovat oiva apu häitä suunniteltaessa ja järjestettäessä. Osan 2. voi vapaasti kopioida ja muokata omaan käyttöön sopivaksi.

Budjetti on ehkä suurin ja vaikein osa-alue hääjärjestelyissä. Halutaan pysyä pienen budjetin sisällä tai käytetään rahaa niin paljon kuin sitä kuluu. Jokainen valitsee oman tiensä mutta budjetin osat 1. ja 2. ovat vapaasti kopioitavissa. Poistakaa ne, joita ette tarvitse ja lisätkää ne, jotka sieltä puuttuvat.

On hyvin tärkeää erotella toisistaan alustava varaus, varaus ja varauksen vahvistaminen. Joskus puhelimitse tehty varaus ei olekaan sitova vaikka puhelimen toisessa päässä oleva henkilö niin väittää. Muutaman ystäväni kohdalla tämä tuli todettua karvaasti. Jos mitenkään mahdollista, älkää varatko MITÄÄN puhelimitse!! Tehkää kaikesta AINA kirjallinen varaus. Varmistakaa varaus siitä huolimatta vaikka se on tehty kasvotusten.

Häiden teema on asia, johon toiset viittaavat vain kintaalla. On totta, että häistä ei tarvitse tehdä mitään teemajuhlaa, mutta häillä on hyvä olla jokin teema. Teemaksi valitaan hyvin useasti väri. Teema kantaa juhlan kauniisti alusta loppuun saakka, kutsukortista aina kiitoskorttiin.

Askarteluun voit saada uppoamaan hyvinkin paljon aikaa, jos et suunnittele sitä hyvin etukäteen. Tässäkin asiassa puhuu kokemuksen syvä rintaääni: yhdistele mahdollisimman monta asiaa samaan pakettiin. Anna vieraillesi tilaa syödä ja juoda ja nauttia juhlasta; älä täydennä pöytää tarpeettomilla krumeluureilla! Täältä löydät askarteluliikkeitä ja nettikauppoja.

Kaipaatko jotain erilaista häihisi? Tänne keräilin joitakin hulluja ideoita!

12.4.2007

Valokuvaus

Valokuvauksen suunnitteluun ja itse valokuvaus tilanteeseen käytetään varmasti yhtä paljon aikaa ja vaivaa kuin hääpuvun etsimiseen. Vihkikuvaa kun katsellaan sitten loppuelämä. Tottakai sen haluaa onnistuvan.

Osa morsiamista haluaa (jälleen) tiukentaa budjettia valokuvauksen kohdalla. Haluataan tuttavien ottavan kuvia, puoli ammattilaisten tai autonkuljettajan. On päivän selvää, että henkilö joka ei ole harjoitellut/opiskellut/ ottanut paljon valokuvia, ei (välttämättä) saa kuvia onnistumaan. Kyse ei ole siitä, että haluan vähätellä heidän "taitoaan". Ammattivalokuvaaja tekee sitä työkseen. Menisitkö sinä silmäleikkaukseen sellaiselle, joka tekee sitä "silloin tällöin"?

Valokuvaus voi olla kallista. Mutta se voi myös olla halpaa. Tässäkin pätee hyvin asia, jota olen jo useaan otteeseen painottanut: pyytäkää tarjouksia useammalta valokuvaajalta kuin vain kahdelta. Jokainen yrittäjä/yritys tuotteistaa ja hinnoittelee palvelunsa eri tavalla. Toinen tekee vain studiokuvauksia, toinen miljöökuvauksia, toinen tekee 4 tuntista valokuvauspäivää, toinen on häissä vaikka 23.00 saakka. Työ, työn määrä, kuvien määrä ja kuvauspaikka; kaikki vaikuttavat valokuvauksen hinnoitteluun.

Kun siis alussa mietitte ja käytte läpi hääsuunnitelmaanne, miettikää jo valmiiksi mitä te valokuvaajalta ja valokuvilta haluatte. Haluatteko studiokuvan, miljöökuvan, kirkkokuvan vai juhlapaikkakuvan? Tuleeko kuvaaja kirkkoon, tuleeko hän juhlapaikalle, kuinka kauan hän siellä on? Haluatteko musta-valkoisia kuvia vai värikuvia? Kuinka monta eri kokoista "virallista" vihkikuvaa haluatte? Kenelle kuvat tulevat? Tilaatteko kiitoskortit ja kannet valokuvaliikkeestä? Ja ennen kaikkea kuinka paljon se maksaa? Tiedän ympäri Suomea olevia valokuvaajia, jotka kuvaavat koko päivän klo 10-24 vain 500 eurolla. Ja tiedän kuvaajia, jotka ottavat siitä 1200 euroa.

Studiokuvaus on aina kaikista edullisin vaihtoehto. Silloin tarvittavat tarvikkeet löytyvät studiosta eikä kuvaukseen tarvita mitään eri valotusjärjestelmää. Kun kuvaus tehdään ulkona, pelkkä päivän valo ei välttämättä riitä. Tarvitaan avustaja ja lisää tarvikkeita. Mitä enemmän haluatte/vaaditte, sitä enemmän joudutte/saatte maksaa.

5.4.2007

Kukkia Kukkia

Heissan jälleen. Syvimmät pahoittelut että kirjoittelu on jäänyt mutta olen ollut todella pahan kevätflussan kourissa. Välillä tuntuu että on jo paranemaan päin ja sitten se iskee uudestaan. Nyt alkaa tuntua siltä että koneelle on pakko päästä!

Tänään ajattelin puhua kukista. Olen myös suunnitellut lisääväni kuvia kohta puoliin.

Toisille kukat ovat siunaus, toisille kirous. Ne jotka ovat allergisia tai joiden lähipiirissä on allergisia ihmisiä, kukat tai kukattomuus voi aiheuttaa päänvaivaa.

Lähestulkoon kaikkialla toitotetaan että häät ovat morsiamen ja sulhasen juhla ja heillä on kaikki päätäntävalta asiassa kuin asiassa. Tottahan se tietysti on, mutta jossain se rajakin kulkee. Haluaako morsian todellakin jättää osan vieraista häistään pois sen vuoksi, että hän ei suostu vähentämään kukkia allergisten vieraiden vuoksi?

Vaikka elävät kukat ovatkin kauniita, silkkikukat ajavat joissain paikoissa saman asian. Jos tiedät että suvussa / ystäväpiirissä on allergikkoja, ota heihin yhteyttä hyvissä ajoin ja kysele, mitä he "sietävät" ja mitä eivät. On hyvä varautua asiaan etukäteen. Et tietenkään halua jonkun vieraistasi aivastelevan koko juhlan ajan...

Silkkikukkien käyttämisessä on monia hyviä etuja:
* niitä voi vuokrata
* niitä voi käyttää edelleen omassa kodissa/muissa juhlissa
* myydä eteenpäin

Talvella silkkikukat ovat erinmaisia, niitä ei tarvitse suojella kovaltakaan pakkaselta. Kukkia voi käyttää tuorekukkien seassa esimerkiksi silloin, kun haluttua kukkaa on vaikeaa saada tuoreena. Silkkikukista voi myös helposti sommitella upeita asetelmia sillä niiden varret ovat usein taipuisia.

Hääpäivänä kukkia voidaan käyttää melkein missä vain. Yleisimmät kukkalaitteet ovat:
* hääkimppu ja heittokimppu
* vieheet
* kaason ja morsiusneitojen kukat
* äitien ja isien kukat

Muualla kukkia käytetään:
* hääkuljetuksessa
* kirkossa / vihkipaikalla
* pöydissä
* buffet pöydässä

Suunnittelu

Kesähäitä varten kannattaa kimppua alkaa suunnittelemaan floristin kanssa noin kahta kuukautta ennen häitä, muina vuodenaikoina viimeistään 4 viikkoa ennen häitä.
Floristia varten kannattaa mukaan ottaa pala hääkangasta sekä mallikuva omasta puvusta. Mikäli juhlaan tilataan samalla myös asetelmia, kuva juhlapaikasta ja materiaalinäytteet muista pöytäsomisteista auttavat floristia sitomaan juhlapöytiinne sopivat asetelmat, jotka toistavat myös kimpun teemaa.

Hääkimpun valintaan vaikuttavat muodin lisäksi tietysti morsiamen puku, mutta myös hänen olemuksensa, kokonsa, luonteensa ja mahdolliset mieltymyksensä. Myöskin ajankohta ja joskus myös juhlapaikan ympäristö vaikuttavat oikean kimpun valintaan.

Jokaisessa kaupungissa on useita kukkakauppoja. Vieraile mahdollisimman monen luona ja pyydä nähdä kuvia heidän aikaisemmista töistään. Jos näet jokaisessa kuvassa saman tyylisiä kimppuja ja asetelmia, jatka eteenpäin. Jos floristi sanoo sinulle, että hän tekee juuri sellaista mitä sinä haluat, katso kuvia. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Hinta

Hääkimpun hintaan vaikuttavat vuodenaika, kukat ja niiden määrä sekä sidontatekniikka.
Valuva kimppu käsin tehdyin jatkovarsineen ja pumpulointeineen on huomattavasti kalliimpi kuin yksinkertaisempi kimppumalli. Mitä työläämpi malli ja mitä enemmän käsityötä sitä korkeampi hinta.

Jos kimppu aiotaan kuivattaa hääpäivän jälkeen, tulee tämäkin ottaa huomioon sidontavaiheessa. Kimpputauluja varten jokainen kukka ja somiste pitää pystyä irrottamaan yksitellen kuivausta varten. Lisäksi kimpussa voi olla vain sellaisia kukkia, joita voi kuivattaa tai käsitellä edelleen.

Budjetoinnissa kukkiin on hyvä varata paljon rahaa. Mitä erikoisimpia tai off season -kukkia haluat, kuinka monelle ja moneen paikkaan, sitä suuremmista summista on kyse. Käytä hyväksi kukkatukkuja ja/tai ns. ylijäämäkukkia. Ylijäämäkukat eivät ole enää parhaimpia mutta esimerkiksi terälehdiksi ne sopivat vallan hyvin.

Kukkien valinta

(kukkasymboliikkaa tulossa myöhemmin)
Nykyään hääkimppujen valinnassa huomattavin piirre on tietynlainen selkeys.
Suosituimpia hääkimppujen kukkia vuodenajasta riippuen ovat ruusut, orkideat, liljat, kallat, eustomat, violat, gerberat, germiinit, kielo, helmihyasintti, minigladiolus ja lemmikki.
Viime vuosina suosiotaan nostivat myös tuoksuherneet, tulppaanit, syreeni, hortensia ja aiemmin kimppujen tuttu lisukekukka harsokukka, jota nykyään käytetään. Ennen kuin lopullisesti päätät mitä kukkia haluat, varmista floristiltasi että kukkia on saatavilla juuri sinä vuodenaikana ja kuinka kauan niiden mahdollinen tilaaminen kestää.

Kukkien ostaminen

Hääjuhliin kannattaa ostaa sesongin (season) kukkia, jotka ovat edullisempia kuin sesongin ulkopuolelta (off season) ostetut kukat. Painota hinnassa enemmänkin laatua kuin määrää. Osta aina mahdollisimman tuoreita kukkia. Esimerkiksi pääsiäisliljat, iirikset ja tulppaanit kannattaa ostaa aina nupuissa, mutta ruusut taas hieman auenneina, sillä joskus ruusut eivät aukene lainkaan.

Kukkakauppiaalle saapuessaan jotkut kukat ovat jo 3-5 vrk vanhoja, joten katso myös kukkien heteitä. Mm. liljojen runsaat siitepölynupukat, eli heteet kertovat, että kukat ovat olleet täydessä kukassa jo jonkin aikaa. Hääkimppua varten ostettavista liljoista tulisi poistaa heteet, sillä siitepöly värjää vaatteita. Älä osta kukkia paikasta, jossa kukat ovat hedelmien vieressä tai vilkkaasti liikennöidyn tien läheisyydessä. Hedelmät ja autojen saasteet ovat hyvin haitallisia kukille ja vaikuttavat niiden elinikään huomattavasti. Muista leikata kukkien varret veitsellä viistosti jotta ne saavat tuoretta vettä ennen juhlapäivää.

Luonnon kukat tai itse kasvatetut kukat

Kukkia kannattaa kerätä aamulla tai viimeistään ennen kuin aurinko on ehtinyt kohota korkealle taivaan kannelle. Auringon porottaessa tai juuri sateen jälkeen kukkia ei kannata kerätä.

Laita kukat heti haaleaan veteen, jotta varsiin ei kertyisi ilmakuplia. Jos kukista erittyy nestettä veteen (esim. unikot) käräytä kukkien leikkauspinta nopeasti tulitikulla. Tämä estää nesteen erittymisen.

Muista poistaa siitepöly! Siitepölyä voi poistaa joko leikkaamalla siitepölykapselit, eli heteet kokonaan pois tai koskettamalla teipillä siitepölyaluetta. Jotta kukat saavat vettä, muista leikata niiden varret viistosti, ei saksilla!

Muutama käytännöllinen vinkki:
* kukkalaitteet ja somisteet tehdään mahdollisimman viime tipassa tuoreista ja hyvin käsitellyistä kukista
* säilytys viileässä aina kun se on mahdollista
* käytä kylmälaukkia siirtymisen aikana
* pudä sumutinpulloa, jossa on kylmää vettä, mukanasi
* juhlapaikalla kimppu on morsiuspöydän koriste
* aseta kimppu sille varattuun maljakkoon tai pöydälle

28.3.2007

Kampaus ja Meikki

Hääkampaus on puvun ohella yksi tärkeimmistä asioista morsiamen päivästä. Sanotaan, että hääpäivänään morsian saa olla prinsessa. Minusta tuntuu, ettei tänäpäivänä morsiamet halua enää olla prinsessoja. Halutaan yksilöllisiä ja näyttäviä ratkaisuja, ei mitään tusinatuotteita.

Samaa linjaa käytetään myös kampauksissa. Hääkampauksen suunnittelu aloitetaan sen jälkeen kun morsian on löytänyt sopivan kampaajan. Kampaajan valintaan vaikuttavat hinta, palvelut, sijainti ja käytännöllisyys. Jos haluat säästää aikaa ja vaivaa, valitse kampaamo jonka naapurissa tai omissa tiloissa on myös meikkaaja ja/tai kosmetologi. Säästät hurjasti aikaa, kun hääpäivänä sinun ei tarvitse ajaa kilometrejä kampaajalta meikkaajalle.

Kampaukseen vaikuttaa morsiamen tyyli, morsiuspuku, morsiamen pituus, hiusten pituus, hiusten paksuus, hiusten väri sekä omat toiveet. Kampausta suunniteltaessa ota mukaan kuva morsiuspuvusta. Jos olet lueskellut häälehtiä ja surffaillut netissä ja olet löytänyt sieltä hyviä kampauksia, ota nekin mukaan. Ammattilainen pystyy jo suoralta kädeltä sanomaan sopiiko jokin hiusmuoto tai -tyyli sinulle.

Hiuksiin voidaan laittaa erilaisia "koristeita". Huntu ja tiara ovat ne tärkeimmät ja suosituimmat. Hunnuista sinulla on valittavanasi seuraavat pituudet:
  • niskapituus (huntu laskeutuu olkapäille)
  • lapaluupituus
  • selkäpituus (huntu laskeutuu vyötärölle)
  • sormenpääpituus
  • puolipitkä (huntu laskeutuu polvitaipeeseen)
  • koko pitkä (huntu laskeutuu lattiaan)
  • laahuspituus (huntu on lattialle valuva pituudesta riippumatta)

Huntupituudet on otettu amoriini.comin sivuilta.

Häämeikki

Häämeikki suunnitellaan vasta sen jälkeen kun sinulla on tarkka käsitys hääkampaukstasi. Jos olet käynyt jo koekampauksessa, otata kampauksesta kuva polaroid kameralla, kännykkä kameralla tai digikameralla ja vie se mukanasi meikkaajalle. Samalla näytä hänellekin kuva puvustasi. Meikeissä ei ole paljoakaan "valinnanvaraa", luonnollinen meikki on kaikkein parhain. On turha lähteä "sotkemaan" kaunista ja eleganttia tyyliä rajulla 50-luvun rock meikillä.

Ole myös varovainen sen suhteen kuka meikin tekee. Vaikka voitkin säästää muutaman kymmenen euroa sillä, että teet meikin itse tai pyydät ystävääsi tekemään sen, luota tässä asiassa ammattilaisiin. He saavat meikin pysymään kauniina ja kestävänä koko päivän. On paljon muita hyödyllisimpiä kohtia säästää kuin meikki, kampaus ja kosmetologi.

Jos kuitenkin olet vakaasti päättänyt säästää meikissä, suosittelen että käyt katsomassa amoriini.comin häämeikki-osiota.

Älä käytä uusia kasvonpuhdistusaineita viimeisellä viikolla ennen häitä. Älä myöskään kokeile uusia meikkejä tai parfyymeja. Näistä voi aiheutua allergisia reaktioita jotka eivät näytä hyvältä hääkuvissa.

26.3.2007

Hääkuljetus

Hääkuljetus jaetaan neljään ryhmään:
  1. morsiamen/sulhasen/hääseurueen kuljetus ennen vihkimistä
  2. morisamen ja sulhasen kuljetus vihkipaikkaan
  3. morsiamen ja sulhasen sekä hääseurueen kuljetus vihkipaikasta juhlapaikalle
  4. hääväen kuljetus vihkipaikasta juhlapaikalle

Aamupäivän aikataulu on syytä aloittaa hyvissä ajoin, se on yhtä tärkeää kuin juhlan aikataulu. On tiedettävä kuka vie morsiamen kampaajalle, meikkiin ja pukeutumaan, kuka vie kaason ja morsiusneidot kampaajalle, meikkiin ja pukeutumaan, kuka vie sulhasen meikkiin ja pukeutumaan, kuka vie bestmanin ja sulhaspojat meikkiin ja pukeutumaan. Hääseurueeseen voi kuulua jopa 20 henkeä ja jokainen menee eriaikaan kampaajalle, meikkiin ja pukeutumaan. Jos tätä ei suunnitella ajoissa ja hyvin, voi tuloksena olla täysi kaaos hääpäivän aamuna.

Miettikää 2-5 kuljettajaa ja autoa joilla hääseuruetta voidaan viedä paikasta A paikkaan B ja edelleen paikkaan C. Suunnitelkaa ajoreitit mahdollisimman helpoiksi. Etsikää kampaaja ja meikkaaja samalta alueelta, jotta ajomatkaan ei kulu yli 30 minuuttia. Jos joudut tekemään siksakkia kaupungilla, se vie paljon aikaa.

Ajakaa eräänä lauanaina reitti läpi. Katsokaa kellosta kuinka kauan aikaa menee. Kuinka monet liikennevalot matkan varrella on? Kuinka paljon ruuhkaa? Ajoreittiä ei kannata ajaa torstaina klo 15 sillä silloin ihmisiä ei ole yhtä paljon liikenteessä kuin lauantaina klo 10. Pitäkää tilanne mahdollisimman autenttina.

Antakaa kuljettajille aikaa vetää henkeä, syödä ja pukeutua ennen kirkkoon menemistä.

Entä kuka vie morsiamen ja sulhasen kirkkoon? Menevätko he yhdessä vai tapaavatko vasta alttarilla? Kuinka kauan kestää hotellilta/kotoa (tai missä morsian oli pukeutumassa) ajaa kirkkoon/vihkipaikalle?

Kuka kuljettaa morsiamen ja sulhasen vihkimisen jälkeen vihkikuvaan ja juhlapaikkaan? Kuinka kauan kestää ajaa vihkipaikalta valokuvaamoon ja sieltä juhlapaikalle? Tämä aika on erittäin tärkeä kaason ja bestmanin osalta. Sinä aikana kun morsian ja sulhanen ovat valokuvassa, heidän tehtävänsä on viihdyttää vieraita. Mitä sinä aikana tehdään? (tästä asiasta kerron lisää käytännön vinkkejä -osiossa, joka on tulossa hiukan myöhemmin)

Tarvitseeko hääväki kuljetusta hotellilta kirkkoon ja juhlapaikkaan? Kuinka monta vierasta tarvitsee kuljetusta? Hankitaanko sitä varten bussi vai tilataksi? Kyselkää hintoja, vertailkaa ja varatkaa hyvissä ajoin. Varauksen vahvistus 3 viikkoa ennen hääpäivää.

Kun etsitte sopivaa kuljetusmuotoa kyselkää erittäin tarkasti kuljetuksen hinnoista. Tämä alue on erittän hankala, sillä osa veloittaa tuntihintaa, toiset kilometrikorvauksen, toiset molempia. Jos teille sanotaa, ettei hintaa osata etukäteen sanoa, olkaa varuillanne. Ammattilaiset tietävät hinnan joka tapauksessa. Jos he eivät pysty sanomaan tarkkaa hintaa, he antavat hinta-arvion. Ennen kuin allekirjoitatte vuokrasopimuksen, pyytäkää vuokraajaa laittamaan siihen joko hinta-arvio tai tarkka hinta. Tällä tavoin teille ei tule jälkeenpäin yllätysmaksuja. Ja muistattehan todellakin pyytää sen vuokrasopimuksen!?!?!

Tilanne, jossa teille sanotaan: "Ei meillä ole koskaan mitään sopimuksia ollut, eikä mitään ole koskaan sattunut" on täyttä p***aa. Tällaisille ihmisille on aina sattunut ja sen vuoksi he eivät edes halua tehdä mitään sopimusta. He eivät voi sen jälkeen huijata. Uskokaa pois, tästä aiheesta minulla on vaikka kuinka monta tarinaa!

24.3.2007

Muu maksullinen ohjelma

Ohjelmarunkoa tulisi miettiä jo hääsuunnittelu vaiheessa. Kun aikataulua saadaan hahmoteltu, pystytään miettimään tarvitaanko illan ajaksi muutamin ohjelmaa kuin musiikkia ja kaason/bestmanin ohjelmanumerot.

Amoriinin sivuilla on kerrottu erittäin hyviä vinkkejä erilaiseen ohjelmistoon. Löydät sen menemällä pääsivulta "Hääoppaan sisältö" linkistä "Häiden ohjelmaa" sivulle.

Tässä muutama "maksullinen" ohjelmanumero:
  • Drag Queen
  • Stand Up Koomikko
  • Taikuri
  • Imitaattori
  • Tanssiryhmä
  • Teatteriryhmä

Ja maksuttomia ohjelmia:

  • baarimikon ryöstö (lunnasvaatimuksena juomalaulun keksiminen/laulaminen)
  • viininmaistiaiset
  • suklaamaistiaiset

Vilkaise myös tänne.

Ohjelman kanssa on aina syytä olla varovainen. Liian "pikkutarkasti" tehty aikataulu voi tehdä tuhoja, jos aikataulu pettää ja toisaalta taas liian väljästi tehty voi jättää vieraat tylsistymään. Tärkeää on muistaa kysyä tärkeimmiltä sidosryhmiltä kuinka kauan aikaa he tarvitsevat oman työnsä tekemiseen. Keskustelkaa cateringin kanssa ruokailun ja kahvin ajankohdasta sekä kestosta. Älkää ottako niitä heti peräjälkeen vaan antakaa vieraille aikaa sulatella pääruokaa ennen kahvin tarjoamista.

Ruokailun jälkeen voi pyytää vieraita jaloittelemaa kahdestakin syystä: henkilökunta saa kerätä astiat rauhassa pois ja tupakkamiehet ja -naiset pääsevät ruokasauhuille. Ilmasta riippuen vieraita voi pyytää siirtymään ulos ottamaan valokuvia morsiusparista ja heidän lähisukulaisistaan. Ulkona voi myös soittaa elävää musiikkia jotta vieraat viihtyvät. Sisälle siirryttäessä voidaan pitää puhe tai kaksi ja tanssia häätanssi. Aikaa on ruokailun loppumisen jälkeen mennyt 1,5-2,5 tuntiin joten nyt on hyvä aika kahville.

On myös erittäin tärkeää muistaa, että puheita ei pidetä heti ruokailun jälkeen. Henkilökunnan kerätessä astioita, kukaan ei kuule puheesta sanaakaan ellei käytössä ole äänentoistolaitteita.

Mikäli teillä on orkesteri illaksi, sopikaa etukäteen kuinka pitkän tauon he pitävät settien välillä. Mikäli tauko kestää vain 15 minuuttia eikä orkesteri suostu siitä edes puhumaan, älkää järjestäkö tauoille muuta ohjelmaa. Antakaa vieraille aikaa käydä jaloittelemassa ja happi-hyppelyillä.

Miettikää muutama "extra" ohjelmanumero siltä varalta, että jotain tapahtuu. Stand Up koomikko on eksynyt/sairastunut tai kaasolla ei ole ääntä eikä voi juontaa ohjelmia. Olkaa luovia! Jos vieraat viihtyvät, älkää keskeyttäkö heidän viihtyvyyttään ohjelmanumeroilla.

Musiikkia Musiikkia!

Vihkimusiikki

Hääpäivän ensimmäinen musiikki soi vihkitilaisuudessa. Kirkollisessa vihkimisessä käytössä ovat perinteeksi muodostuneet häämarssit. Häämarssit ovat yleensä vanhoja mestariteoksia, jotka sopivat hyvin vihkitilaisuuteen. Sisääntulo marssi soitetaan kun morsian aloittaa kävelyn alttarille. Poistumismarssi soitetaan vihkitilaisuuden päätteeksi kun hääpari kävelee kirkonkäytävää alttarilta poispäin.

Häämarssien sopivuudesta kannattaa neuvotella kanttorin kanssa. Osa häämarsseista kuulostaa paremmalta isojen urkujen säestyksellä kun taas toiset sopivat paremmin pienten urkujen säestyksellä.

Häissä häämarssit voidaan soittaa myös muilla soittimilla kuin uruilla. Esimerkiksi ystäväni vihittiin Turussa viime kesänä ja heidän häämarssinsa soitti jousikvartetto (hinta 120 euroa per henkilö, soittoaika sekä kirkko että juhlan alku yhteensä noin 3 tuntia). Myös vihkimisen aikana musiikkiesityksille on varattu oma aikansa. Tällöin kirkossa voidaan kuulla soittoa ja/tai laulua. Näistä asioista on hyvä keskustella seurakunnan ja erityisesti kanttorin kanssa hyvissä ajoin, ennen kuin muusikoita kirkkoon varaa. Muita hyviä soittimia kirkkoon ovat huilu, viulu, kitara ja sähköpiano.

Siviilivihkimisessä kannattaa myös satsata musiikin osuuteen. Siviilivihkiminen on itsessään hyvin lyhyt ja pelkistetty, joten musiikilla saa hyvin väriä tilaisuuteen. Häämarssin valinnassa teillä on oikeastaan vapaat kädet. Suositeltavaa on etsiä elävän musiikin taitajia, cd:ltä soitettu häämarssi voi kuulostaa liian teennäiseltä pienessä toimistossa.

Kirkollisessa vihkimisessä pitää edelleen ottaa huomioon, että kyseessä on tosiaan hengellinen tilaisuus, mutta se ei tarkoita ollenkaan sitä, että vaihtoehdot rajoittuisivat virsiin. Nuori seurakunta laulaa satoja lauluja leireillä, ripareilla jne. Erityisesti häitä vartenkin on sävelletty lukuisia kappaleita. Jos musiikin esittäjällä ei ole itsellään ehdotuksia, kyselkää rohkeasti apua kanttorilta.

Musiikki hääjuhlassa

Suosittelen, että delegoitte yhdelle avustajalle musiikkivastaavan toimen. Vaikka juhlassa olisikin paljon livemusiikkia, levymusiikkiakin usein tarvitaan ja on hyvä, että yksi ihminen huolehtii siitä koko juhlan ajan.

Juhlaväen vastaanottoon kannattaa miettiä oma musiikki ja siihen sopii mainiosti pieni yhden, kahden tai kolmen hengen orkesteri. Soittimet kannattaa valita siten, että ne ovat kannettavia. Ulos tai sisääntuloaulaan ei kannata "raahata" koko bändiä. Bändi soittaa tanssimusiikkia myöhemmin illalla. Musiikki luo heti tunnelman vieraille. He saavat välittömästi mielikuvan millaisista häistä on kyse. Kun upea musiikki soi heti sisään tultaessa, antaa se juhlaväelle arvostetun ja tervetulleen tunteen. Vaikka hääpari olisi vielä valokuvassa, juhla alkaa musiikin ansiosta heti. Tämä tervetulomusiikki voi olla hyvinkin mahtipontista, persoonallista ja juuri teidän häihinne sopivaa.

Ruokailun, kahvin ja ohjelmataukojen aikana taustamusiikiksi kannattaa valita melko rauhallista musiikkia. Tähän hyvin soveltuvat erilaiset balladit sekä ikivihreät kappaleet ja elokuvamusiikki. Musiikin voimakkuus kannattaa säätää maltilliselle tasolle. Ei liian hiljaa eikä liian kovaa. Musiikkivastaava seuraa musiikin voimakkuuden sopivuutta ja säätää sitä illan kuluessa.

Jos illalla on tiedossa vauhdikkaampaa juhlintaa, kannattaa myös taustamusiikki vaihtaa esimerkiksi kahvin aikana nopeatempoisempaan musiikkiin. Tällä tavoin saadaan viritettyä tulevan illan ohjelma kunnolla käyntiin.

Soittajan ja/tai laulajan palkkaaminen ruokailun ja kahvin ajaksi on syytä miettiä tarkkaan. Voi käydä jopa niin, että vieraat keskittyvät näkemään ja kuuntelemaan soittoesitystä eivätkä ruokailuun tai vieraiden kanssa jutusteluun. Pääasia on kuitenkin nauttia ruuasta kaikille aisteilla, ei seurata musiikkiesitystä.

Bändin valinta

Orkesteri tai bändi on hyvä valita huolella. Ei ole mitään kiinnostusta valita 50-luvun rokkibändiä perinteitä kunnioittavaan hääjuhlaan. Tässäkin tilanteessa on hyvä miettiä, millaisen juhlan te haluatte, millainen teema sillä on ja mitä te haluatte vieraidenne hääjuhlasta muistavan. Onko tärkeää saada The Rasmus soittamaan koska se on morsiamen suosikkibändi vai riittääkö kolmen miehen orkesteri soittamaan vanhemmalle väestölle "pakolliset" valssit? Muistakaa että bändin koko, soittoaika ja matkustus nostavat budjetti mitä enemmän bändiltä vaaditte.

Hää"valssi"

Vielä muutama vuosi sitten ei tullut kuuloonkaan, että morsiuspari ei olisi tanssinut häävalssiaan. Tänäpäivänä nuorempi sukupolvi on kuitenkin sitä mieltä, että häävalssi perinne voidaan kuopata ja syvälle. Moderni ja trendikäs morsian ei halua enää valssata vaan hän haluaa yllättää hääväen häätangolla, hääfoxtrotilla tai hääsalsalla. Tyyli on vapaa ja niin on häätanssikin!

Olipa sitten kyse bändin/orkesterin tai dj:n varaamisesta olkaa hyvissä ajoin liikkeellä. Orkesterit keikkailevat muutenkin kuin häissä. Soittakaa 7-8 kk ennen hääpäivää ja tiedustelkaa millainen keikka-aikataulu heillä on. Kysykää voiko varauksia jo tehdä. Varatkaa ja sopikaa vahvistuspäivämäärä.

23.3.2007

Siviilivihkiminen

Siviilivihkiminen voidaan suorittaa missä tahansa ei kirkollisessa tilassa Suomen rajojen sisäpuolella. Siviilivihkimisen suorittaa maistraatin henkikirjoittaja tai käräjäoikeuden tuomari tai laamanni. Merikapteenit eivät saa enää vihkiä, joten laivalla tehtävä vihkitoimitus ei ole Suomen lakien mukaan lainvoimainen.

Siviiliseremonia antaa vihkimisen suhteen enemmän joustovaraa ja tilaa myös persoonallisille ratkaisuille kuin kirkollinen toimitus, joka on aina jumalanpalvelus. Siviilivihkimisessä avioliiton vahvistaa siviiliviranomainen, ja vihkiseremonia voidaan toteuttaa niin koruttomasti tai juhlavasti kuin halutaan. Koska vihkiseremoniaan liittyvät tavat sormuksesta riisinheittoon ovat alkuperältään ei-kristillisiä, ne ovat selityksittä myös uskonnottoman morsiusparin käytettävissä. Paikkavaihtoehtojakin on rajattomasti - maistraatti on niistä vain yksi.

Siviilivihkiminen voidaan järjestää esimerkiksi puistoon, juhlapaikalle, järven tai meren rantaan, pesäpallokentälle, ulkomaille tai omaan kotiin. Seremoniaan tarvitaan vihkijän ja hääparin lisäksi kaksi esteetöntä todistajaa. Todistajat eivät voi olla kummankaan puolison lähisukulaisia. Monesti hääparit haluavatkin, että siviilivihkiminen toimitetaan vain läheisten läsnäollessa ja juhlat pidetään suurelle väelle.

Morsiuspari vihitään siviilisti siinä tapauksessa että toinen tai molemmat eivät kuulu kirkkoon. Avioliitolle on kuitenkin mahdollista saada kirkollinen siunaus vihkimisen jälkeen mikäli toinen puolisoista kuuluu kirkkoon. Virka-aikana ja virkapaikalta suoritettava siviilivihkiminen on maksuton. Maistraattien toiminnoissa voi kuitenkin olla eroja. Asia on hyvä tarkistaa omasta maistraatista. Viikonpäivää tai kellonaikaakaan ei ole lailla rajoitettu, vaan aviosäätyyn voi astua vaikkapa sunnuntaina keskiyöllä tunturin laella.

Siviilivihkikaava on itsessään vain parin minuutin mittainen, joten ilman lisäohjelmaa toimitus on ohi ennen kuin hääväki ehtii huomata sen alkaneenkaan. Siksi monilla vihkijöillä onkin tapana pidentää seremoniaa pienellä, tilanteeseen sopivalla puheella. Jotkut vihkijät pitävät puheen jopa ilman eri pyyntöä, toiset vain vihkiparin toivomuksesta, kun taas toiset pitäytyvät aina pelkkään vihkikaavaan. Muut puheet hoidetaan tällöin joko omasta takaa - esimerkiksi morsiusparin vanhemmat, isovanhemmat, kaaso tai puhemies - tai hankitaan paikalle ammattimainen juhlapuhuja. Toimitukseen voidaan luontevasti liittää myös musiikkiesitys. Mikään ei liioin estä morsiusparia ottamasta aktiivista roolia ja lausumasta toisilleen itse muotoilemaansa avioliittolupausta.

Kuten kaikessa muussakin hääjärjestelyissä, tässäkin asiassa on hyvä olla aikaisin liikkeellä. Vuotta ennen hääpäivää ei tuomaria kannata varailla mutta puoli vuotta aikaisemmin voi asiaa jo tiedustella maistraatista. Tuomaritkin ovat kesälomalla, joten on luonnollista että välttämättä juuri tiettyä tuomaria ei saa, mikäli hääpäivä osuu hänen lomakaudelleen.

Neljää kuukautta ennen vihkipäivää voi maistraatista hakea esteiden tutkintaa. Kyseessä on lomake, joka täytetään maistraatissa ja allekirjoitetaan siellä. Mikäli haluat, voit tulostaa sen myös täältä. Tällöin lomakkeen tulee allekirjoittaa kaksi esteetöntä todistajaa. Esteettömyystodistus on voimassa neljä kuukautta ja sen saaminen kestää noin 7 päivää.

Esteiden tutkintaa on haettava myös kirkollisen vihkimisen yhtydessä. Tällöin asia hoidetaan kirkkoherranviraston kautta.

Samalla on hyvä miettiä sukunimen "kohtaloa". Haluaako jompi kumpi puolisoista vaihtaa sukunimensä. Lomake vihkimisen yhteydessä käyttöönotettavien sukunimien ilmoittaminen löytyy myös täältä. Molemmista linkeistä löytyvät myös lomakkeet parisuhteen rekisteröinnistä, nimen vaihdosta ja esteiden tutkinnasta.

Siviilivihkikaava

Siviilivihkiminen toimitetaan siten, että vihkijä todistajien läsnä ollessa lausuu vihittäville:
"Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin".

Sitten esitetään kysymykset:
"Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (Miehen Nimi): tahdotteko ottaa tämän (Naisen Nimi) aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? (Vastaus: Tahdon) Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (Naisen Nimi): tahdotteko ottaa tämän (Miehen Nimi) aviomieheksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?(Vastaus: Tahdon)Vastattuanne näin myöntävästi teille esitettyyn kysymykseen totean teidät aviopuolisoiksi."

Sormuksia voidaan vaihtaa, mutta se ei ole pakollista: Jos sormuksia vaihdetaan, lausutaan seuraavasti:
"Ottakaa (Naisen Nimi) liittonne merkiksi sormus mieheltänne. Ottakaa (Miehen Nimi) liittonne merkiksi sormus vaimoltanne".

Lopuksi vuorossa on ilmoitus:
Teidät on nyt vihitty avioliittoon. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossanne toinen toisillenne rakkautta ja keskinäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi.

Vihkiseremonian kulku

Luonteva vihkiseremonia rakentuu esimerkiksi alla olevalla tavalla. Laillisesti riittävät kohdat 4 ja 8 yksinään, mutta esteettinen vähimmäisvaatimus myös kaikkia muodollisuuksia vierastaville pareille olisi sisällyttää seremoniaan lisäksi ainakin kohta 2 ja jotakin kohdasta 5.

1. Morsiusparin (tai morsiamen) sisääntulo musiikin soidessa
2. Tervetulotoivotus ja lyhyt johdanto
3. Lauluesitys, runo, kirjallisuuskatkelma tms.
4. Vihkikaavan minimiosa (= aviopuolisoiksi julistamiseen asti).
5. Symboliikkaa: sormusseremonia (tai vastaava), suudelma tms.
6. Vihkiparin omat sanat esimerkiksi lupausten muodossa
7. Vihkitodistus allekirjoitetaan ja luovutetaan hääparille (morsiamelle).
8. Loppusanat (vihkikaavasta, mahdollisin lisäyksin).
9. Vihkipari siirtyy onniteltavaksi.

Seuraavalla kerralla käymme läpi ohjelmaa ja musiikkia.

22.3.2007

Hullutellaan Lisää!!




Avioliitossa voi piikittelyn jättää kokonaan pois kun hääkimppu on tehty näistä kukista...






Mietitkö hääkampausta? Ei tarvitse enää, sillä tässä on voittaja!








Feministin häälahja...
Teetätä omakuva kakkukoriste. Maksaa reilut 250 dollaria + lähetyskulut...










Onhan tämä tietysti hauskaa mutta pitää pitää jalat maassa ja muistaa missä ollaan. Me suomalaiset ollaan vielä sen verran konservatiivisia häiden suhteen ettei tällaista hulluttelua meillä näe. Ehkäpä 10 vuoden kuluttua...

Olen muutenkin eksynyt hiukan aiheesta ja pahoittelut siitä. Huomaan että kuuliainen lukijakunta seuraa blogiani enkä halua teitä pois häätää. Siksipä palaamme takaisin "järjestykseen".

Olen käsitellyt tähän mennessä suunnitelman tekemistä, aikataulua, budjettia, hääpukujen etsimistä sekä askartelua. Vuorossa ovat vielä kampaus, kukat, valokuvaus, videokuvaus, maksullinen ohjelma, muu ohjelma, hääyön ja häämatka. Olen myös jättänyt käymättä läpi musiikin, kuljetuksen, vihkipaikan ja vihkijän. .

Aloitetaan vihkipaikasta ja vihkijästä.

Vihkimisen voi suorittaa kahdella tavalla, kirkollisesti tai siviilisti. Kirkollisen vihkimisen "saa" kun molemmat puolisoista ovat jonkin seurakunnan jäseniä. Jos toinen puolisoista ei kuulu kirkkoon tai uskonnolliseen "ryhmään" kirkollista vihkimistä ei voida suorittaa. Se, mihin uskontoon kuuluu ei periaatteessa ole este kirkolliselle vihkimiselle. Asia on kuitenkin hyvä tarkistaa joko maistraatista tai kirkkoherranvirastosta jos puolisosi on ulkomaalainen.

Kirkollisen vihkimisen suorittaa pappi. Seurakunnat jakavat kirkkovuorot pappien kesken noin pari kuukautta kerrallaan, joten vuotta ennen hääpäivää on turha kysyä, kuka pappi vihkii. Pääasia on varata kirkko ja kertoa tulisiko vihkijä omasta seurakunnasta vai toisesta. Toiset seurakunnat tarjoavat automaattisesti oman seurakunnan papin vikiäisiin ellei morsiuspari muuta ilmoita. Myös kanttori on sidoksissa omaan seurakuntaan.

Jos menette naimisiin muualla kuin omassa kotikaupungissanne, voi vihkikaupungin seurakunta periä teiltä vuokraa kirkon käytöstä. Hinnat vaihtelevat jopa kymmenestä eurosta yli sataan euroon, joten se kannattaa varmistaa hyvissä ajoin. Muutenkin vieraspaikkakuntalaiset ovat "huonommassa asemassa" vihkivuoroja jaettaessa.

Olen törmännyt parin kaverin kanssa myös sellaiseen tilanteeseen, jossa kirkko on varattu vuotta aikaisemmin mutta kun vihkipäivä vahvistetaan kahta kuukautta ennen hääpäivää, sieltä ilmoitetaan, että päivää ei ole varattu. Älkää siis tehkö kirkon varausta puhelimitse vaan menkää paikan päälle. Se ei vie paljon aikaa ja voi säästää mieliharmin myöhemmin.

Vihkikaava on muuttunut muutama vuosi sitten. Siitä löytyy hyvää tietoa evl:n sivuilta.


Jatketaan huomenna siviilivihkimisellä.

19.3.2007

Hullutellaan!!

Häiden järjestäminen ei tarvitse olla tosikkomaista hommaa. Asialla voi myös hullutella!
Sen vuoksi haluan pyhittää tälle asialle ainakin yhden kirjoituksen!

Häämuisto vieraille:
pieni lahjakori; sis. korin, nenäliinoja, suklaata, pieni pullo konjakkia/likööriä, tuuletin (jos sen antaa kesällä), vesipullo ja purkkaa.

Kutsukortti:
kirjoita kutsuteksti valkoisella tussilla 20 cm x 20 cm neliöpeiliin.

Häämenu:
painata se "local diner" menukylttiin. Menu sisältää keittoa, sämpylää, raikasta salaattia, pihvin ja pannukakkuja!

Hääkakku:
noppakakku. Kolme eriväristä "pehmonoppaa" kaksi alla ja yksi päällä. Kunnon Las Vegas tyyliä!

Hääauto:
Tandem! (okei ei se ole auto, mutta jos autoa haluatte, mitenkäs olisi vanha ruosteinen lada. Samalla voisitte kerätä kolehtia uutta autoa varten...)

Vihkipaikka:
tenniskenttä. Mahtuu isompikin seurue. Tosin pitää muista ettei seremoniaa kannata pitää liian pitkänä jos ei halua vuokrata tuoleja vieraille...

Juhlapaikka:
entinen lukio. Muutaman luokkahuoneen koristelee lapsuusmuistoilla, yksi luokkahuone lahjoille, tanssit ja ruokailu liikuntasalissa. Luulisi, että koulun vuokraaminen viikonlopuksi on aikasta edullista.

Morsiamen puku:

Tässä on jo tyyliä!!



















Sulhasen puku:





















No ehkei sentään...

Tässä olis vähän parempi...
Hei, tää on kivaa, jatketaan seuraavalla kerralla!

17.3.2007

Askarteluliikkeitä ja Nettikauppoja

Ennen kuin alat ostaa kaikkea ihanaa askarteluihin, vertaa huolellisesti hintoja. Askartelunettikauppoja on syntynyt aika monta ja niiden välillä ei ole paljon eroja materiaalien suhteen.
Sinooperi ja Sinelli ovat tällä hetkellä Suomen kaksi suurinta askarteluliike ketjua. He tuovat omat tuotteensa maahan, joten hinnat ovat (yleensä) edullisemmat. Pienemmät askarteluliikkeet ja nettikaupat ostavat tuotteensa heiltä ja myyvät niitä omaan hintaan kuluttajille. Yrittäjän ostaessa tuotteet tukusta, hän saa noin 25% alennuksen normaalihintaisesta tuotteesta. Tämän jälkeen hän laskee siihen oman myyntivoittonsa ja kulunsa ja myy tuotetta joko samaan hintaan tai 10% edullisemmalla tai kalliimmalla hinnalla kuin tukkuri. Jos sinulla siis on ystäväpiirissäsi henkilö jolla on oma yritys, keskustele hänen kanssaan voisiko hän hakea yritystiliä johonkin askarteluliikkeeseen. Kun tuotteet saa 25% alennuksella, se tuo jo ison säästön lopuksi.

Tässä muutama askarteluliike/nettikauppa:

Anhelmi
Askartelupuoti Pia
Charlotta
Craft Net Shop
Hobby House
Hobby Point
Ilonadeco
Mamselli
Neo Sino
Nettas
Paprus
Serviettipuoti
Söljd Detaljer
Taitaville
Tiimari
Tuueli

---------------------------------------------------------------------

Myös tarvikkeiden määrän menekki voi joskus tuottaa yllätyksiä. Sitä helpottamaan kerron sinulle muutaman laskukaavan:

Vieraita 110 henkilöä

Riisipussi:
esim. 20 cm x 20 cm neliö
ostettava kangas 160 cm leveä
160 cm / 20 cm = 8 kpl
110 kpl / 8 kpl = 14 kpl
14 kpl x 20 cm = 280 cm
Kangas 160 cm x 280 cm
Pusseja 8 kpl x 14 kpl = 112 kpl

Kutsukortti:
avattava A5 (puolet A4)
papereita tarvitaan 110kpl / 2 = 55 kpl (+ harjoituskappaleet)

Juhlaohjesääntö:
A4 = 110 kpl (+ harjoituskappaleet)

Kartta:
tulostakaa juhlaohjesäännön toiselle puolelle, säästätte 110 paperia!!

Vastauskortti:
ei avattava A5 (A4 paperista saa 4 kpl)
110 kpl/ 4 kpl = 28 kpl (+ harjoituskappaleet)

Nauhaa hääkarkkirasian ympärille ja riisipussin ympärille:
Hääkarkkirasia 50 cm + 20 cm riisipussille
50 cm x 110 = 5500 cm = 55 m
20 cm x 110 = 2200 cm = 22 m
Yhteensä 77 m

Mitat vaihtelevat sen mukaan kuinka iso/pieni kutsukortti tai hääkarkkirasia on. Tehkää aina ensin yksi mallikappale ja ostakaa sitä varten tarvittava määrä materiaalia. Loppu onnistuu laskukaavojen avulla.

Muut on sommiteltava ensin tavalliselle tulostuspaperille ja laskettava menekki sen mukaan.
Kirjekuoria tarvitaan ainakin 2 x vierasmäärä. Ja muistakaa postimerkit!!

15.3.2007

Askartelua Ajan Kuluksi...

Mitä luulet, oletko varannut hääsuunnitelmiisi tarpeeksi aikaa askartelulle? Tai kiinnostaako sinua edes koko askartelu? Moni morsian tuntee todellista häähumua vasta siinä vaiheessa kun askartelut saadaan käyntiin.

Monille askartelu kuitenkin tuottaa suurta tuskaa, ei ole visuaalista silmää, värit eivät sovellu tai yksinkertaisesti ideoita ei synny. Tällaisessa tapauksessa jätä suosiolla askartelut muiden hommiksi. Jos häätiimissäsi ei ole ihmisiä, jotka voivat auttaa, osta kutsut valmiina.

Jos sinulla on halua ja osaamista askarteluun, suosittelen sinun silti katselevan ja vertailevan valmiiden kutsukorttien hintoja. Joskus valmiina ostettu voi olla edullisempi kuin itse tehty. Joten ole tarkkana. Pienistä säästöistä kertyy lopussa yllättävänkin suuri summa.

Yleensä luulisi ettei askartelussa mene kovinkaan kauaa. Mutta se vie yllättävän pitkän ajan. Jos yhden kutsukortin tekemiseen sinulla menee 15 minuuttia, 20 kutsun tekeminen vaatii 300 min (5 tuntia), 40 kutsun tekeminen vaatii 600 minuuttia (10 tuntia) ja 70 kutsun tekeminen vaatii 1050 minuuttia (17,5 tuntia)! Katso siis kellosta kuinka kauan yhden kutsun tekeminen vaatii ja laske määrä tehtävien kutsujen määrällä! Sama juttu pätee riisipusseihin, menukortteihin, juhlaohjelmiin jne jne jne. Listalla kun on vaikka mitä askarteluja...

Tässä sinulle pieni lista niistä askarteluista joita voit ottaa mukaan omiin häihisi:

  • std-kortti*
  • kutsukortti
  • vastauskortti
  • kiitoskortti
  • paikkakortti
  • paikkakorttitaulu
  • menukortti /menutaulu
  • häämuisto/hääkarkki/hääkarkkirasia
  • vihkiohjelma
  • juhlaohjelma
  • häälehti
  • pöytänumerointi
  • opaskyltit
  • tervetulokyltti
  • riisipussit/terälehtipussit
  • autokoristeet
  • kirkkokoristeet
  • juhlapaikkakoristeet

* STD-kortti eli Save The Date kortti lähetetään yleensä noin 6 kk ennen kutsukortteja. Sen voi hyvin liittää joulukorttiin, ystävänpäiväkorttiin tai pääsiäiskorttiin. Nehän tulee lähetettyä kuitenkin, miksi siis maksaa kahta postimaksua (0,70 euroa/kortti).

Kaikkea sinun ei tarvitse tehdä. Osan voit hyvin yhdistää. Mitä vähemmän pöydällä on ylimääräistä "tilpehööriä" sitä enemmän vieraillasi on tilaa olla ja syödä. Esimerkiksi yhdistä paikkakortti ja häämuisto, juhlaohjelma, menu ja paikkakortti, vihkiohjelma ja juhlaohjelma, tee yksi iso menutaulu ja paikkakorttitaulu tai yhdistä häälehti, juhlaohjelma, menu, paikkakortti ja häämuisto samaan.

Kutsukortti tulee lähettää viimeistään 6 viikkoa ennen hääpäivää. Jos hääpäivänne on kuumimpaan kesäloma-aikaan (kesä-elokuu) lähettäkää kutsut JO huhtikuussa. Uskokaa pois, ette halua pilata ystävienne ja sukulaistenne kesälomaa. Lopputulos voi olla, että puolet jäävät häistänne pois. Jos huhtikuu tuntuu aikaiselta, lähettäkää ystävänpäivänä std-kortti. Tällöin vieraat osaavat varata päivän kalenteriin eikä kutsujen kanssa tarvitse hermoilla.

Amoriini.comin sivuilta löytyy hyviä kutsutekstejä niin suomeksi kuin muillekin kielillle. Klikkaa pääsivulta "Hääopas" linkkiä ja pääset eteenpäin.

Kutsun loppuun laittaan yleensä V.P. tai R.S.V.P merkinnät. V.P. tarkoittaa Vastausta Pyydetään ja R.S.V.P. (Réponse S´il Vous Plait) on ranskaa ja tarkoittaa samaa asiaa. Kuitenkin olen huomannut että vieraat eivät tahdo vastata näihin pyyntöihin. Ollessani itse kaasona viime syksynä meillä oli kahta viikkoa ennen hääpäivää tilanne se, että noin 1/3 vieraista oli ilmoittautunut tulostaan. Kun soitin lopuille vieraista he vastasivat: "Tottakai me tulemme, emme tienneet että meidän täytyy ilmoittautua!" En tiedä mistä se johtui mutta ystävälläni luki kutsussa R.S.V.P. Sen vuoksi ajattelinkin suositella, että kirjoitatte kutsun loppuun: "Vastausta pyydetään 12. heinäkuuta mennessä" tai "Ilmoitathan tulostasi/mahdollisesta esteestäsi".

Monesti catering palvelut sanovat, että heille riittää, jos lopullisen vierasmäärän ilmoittaa viimeisellä viikolla. Tällöin vastauspäivämäärä on helppo asettaa myös viimeiselle viikolle. Älä kuitenkaan tee sitä. Olen jo sanonut että viimeinen viikko pitää olla loma viikko, joten sillä viikolla ei enää vieraita soiteta läpi ja kysytä tulevatko he vai eivät. Asettakaa viimeinen päivämäärä 18-14 päivää ennen hääpäivää. Siten teillä on muutama päivä aikaa soittaa loput vieraat läpi eikä asiaa tarvitse sen enempää miettiä. Ne joita ette saa edes kiinni, tuskin tulevat häihin...

Jatketaan huomenna!

13.3.2007

Häiden Teema

Heissan jälleen! Onpa ihanaa palata pitkän viikonlopun jälkeen kotiin ja jatkaa siitä mihin torstaina jäätiin. Joo, tiedän että lupasin tulla maanantaina mutta...
Romanttinen viikonloppu mieheni kanssa venyikin pidemmäksi kuin alussa suunniteltiin.

Mutta jatketaan!

Tänään ajattelin keskittyä hiukan häiden teemaan, tuohon iänikuiseen "riesaan". Meidän ystäväpiirissä on monia pareja jotka vannoivat teemattomuuteen ennen häitä ja teemaan häiden jälkeen.

Moni ymmärtää sanan "teema" monesti väärin. Teema mielletään yleensä enemmän "naamiaisiksi" kuin juhlaksi. Totuus on että teema-sanaa ei pidä ottaa kirjaimellisesti. On totta että jotkut parit haluavat järjestää teemajuhlat mutta sillä ei ole mitään tekemistä häiden teeman kanssa.

Kun puhutaan häistä ja häiden teemasta tarkoitetaan yhtenäistä linjaa joka käy läpi jokaisen yksityiskohdan häissä. Teema voi olla väri, harrastus, vuodenaika, maa, maanosa, työ tai vaikkapa vuosikymmen tai -sata. Teemasta ei tarvitse tehdä "räikeää" vaan sen voi ja oikeastaan pitääkin sulattaa hyvin itse häihin.

Esimerkki 1.
Morsiuspari A viettää häitä marraskuun lopussa. He haluavat häiden teemaksi talven sinisen hetken. Se onnistuu hyvin yhdistelemällä eri värejä kuten valkoista, hopeaa ja sinisen eri sävyjä. Pöytiä voi koristaa itse tehdyt lumikiteet, sininen kaitaliina, valkoinen vanu ja huurretut oksat. Autoa koristaa valkoiset ja siniset kukat samoin kuin morsiamen kukkakimppua. Hiuksissa hopeisia ja valkoisia helmiä/kukkia. Sulhasen plastron sininen, puku vaalean harmaa. Morsiamen puku valkoinen/luonnonvalkoinen.

Esimerkki 2.
Morsiuspari B viettää häitä syyskuun alussa. He haluavat häiden teemaksi aamu-/iltaruskon. Pöydät voi koristella vaikkapa siten että pöytäliinat ovat tummaa ruskeaa, jonka päällä kirkkaan punainen/oranssi kaitaliina. Pöydän keskelle tehdään auringonkukista mahtava puolipallo kukkalaite josta lähtee helminauhoja (punaisia, oransseja ja keltaisen erisävyisiä helmiä) kaitaliinaa pitkin pöydän laitoihin. Sinne tänne voi ripotella syksyn värikkäitä lehtiä ja/tai oksia. Morsiamen kukkakimppu on runsas kelta-oranssi-puna puolipallo tai pisara. Jos siihen haluaa vielä enemmän näyttävyyttä voi siitä tehdä roikkuvan. Sulhanen pukeutuu tummaan bonjour-pukuun joka täydennetään hillityn oranssilla liivillä ja hillityn punaisella plastronilla. Morsiamen puku shampanjan värinen.

Esimerkki 3.
Morsiuspari C viettää häitä keskikesällä. He haluavat häiden teemaksi raikkaan piknikin. Väreinä käytetään vihreän eri sävyjä täydennettynä vaalean sinisellä ja kullalla. Pöydät koristellaan valkoisilla pöytäliinoilla ja neliön muotoisilla aquan värisillä liinoilla (liinat asetellaan vinottain pöytää pitkin). Jokaisen neliön keskelle tehdään neliön muotoiseen lasivaasiin vihreä-valkoinen kukka-asetelma joka täydennetään värillisillä akryylikristalleilla. Morsiamen kukkakimppu on pisaran mallinen vihreä-valkoinen tai aqua-valkoinen (aqualla tarkoitan erittäin kirkkaan väristä sinistä esim. meri Karibialla). Sulhasen puku vaalea jossa vaalean vihreä liivi ja plastron. Morsiamen puku valkoinen/luonnonvalkoinen jossa vaalean sinisiä kirjailuja. Jos puvun haluaa pitää valkoisena, voi hiuksiin laittaa vihreän/sinisen värisiä kukkia.

Esimerkki 4.
Morsiuspari D viettää häitä maaliskuussa. He haluavat teemakseen liljan. Lilja on erittäin suuri ja kaunis kukka mutta myös erittäin voimakas tuoksuinen. Pöydät halutaan somistaa yksinkertaisesti, joten valkoisten pöytäliinojen päälle asetellaan fuksian värinen kaitaliina. Jokaista 10 ihmistä kohti (5+5) pöytään asetetaan pieni huurteinen lasivaasi ja 1-2 erivärstä liljaa. Kukka-asetelmaa voidaan täydentää harsokukalla, vihreillä lehdillä tai silkki/satiini nauhoilla. Lasiastioiden väliin laitetaan 2-4 huurre votiivi astiaa tai tuikkuastiaa (suosittelen votiiveja sillä ne palavat yleensä 8-14 tuntia tai jopa kauemmin. Tuikut pitää vaihtaa 4-5 tunnin välein). Sulhanen pukeutuu tummaan pukuun ja fuksian väriseen solmioon. Morsiamella valkoinen/luonnonvalkoinen puku ja fuksia nauhaa sekä lilja hiuksissaan. Jos haluat olla todella räväkkä morsian pukeudut fuksian väriseen pukuun =). Morsiuskimppu on valkoinen ja siinä on pinkin ja fuksian värisiä nauhoja. En suosittele tässä vaiheessa enää liljoja sillä jos niitä on liikaa, voit olla varma että saat jossain vaiheessa päivää päänsäryn.

Vain mielikuvitus on rajana häiden teemaa mietittäessä. Jos haluat olla in, jätät suosiolla viininpunaisen, ruskan, viljan ja vaaleanpunaisen laskuista pois.

Huomenna jatketaan askartelulla!

8.3.2007

500. lukijaa!

500 kävijän määrä meni tänään rikki!
Todella mahtava tunnelma. Näinkin monta lukijaa on löytänyt tiensä blogilleni.

Nyt joudun kuitekin kertomaan, että seuraavaa päivitystä joudutte odottamaan ensi viikon maanantaihin eli 12.3. saakka. Ajattelin ottaa varaslähdön viikonloppuun ja miettiä samalla tulevia aiheita.

Hauskaa viikonloppua kaikille ja maanantaina nähdään!

6.3.2007

Sulhasen pukeutuminen

Tänä päivänä miesten hääpukeutuminen ei ole enää etiketti kysymys. Kun vielä 5 vuotta sitten pukukoodeista pidettiin tiukasti kiinni, tänä päivänä sulhanen valitsee puvun morsiamensa tyylin mukaisesti.

Miehet voivat valita hiukan suppeammasta valikoimasta kuin naiset:

- frakki
- saketti
- bonjourpuku
- smokki
- tumma puku.


Frakki on edelleen suosituin sulhasen käyttämä puku. Frakkiin kuuluu hännystakki (pingviinitakki), valkoinen solmuke ja liivi, mustat sukat sekä kiiltonahka- eli lakeerikengät. Frakin kanssa käytetään yleisesti valkoista neilikkaa vieheenä. Frakki voidaan korvata tummalla puvulla mutta ei smokilla. Takin kauluskäänteet ovat silkkiset samoin housujen sivusaumoissa on silkkinauhat.

Sakettiin kuuluu harmaa tai värillinen liivi ja huivimainen plastron tai solmio. Sakettia käytetään miehen hääasuna ennen klo 18.00. Sukat harmaat tai mustat, kengät mustat.

Bonjourpuku on sakettityyppinen juhlapuku mutta eroaa takin suhteen. Bonjourpuvussa takki on pidempi "jakkutakki".

Smokissa käytetään häiden väreihin sopivaa solmuketta ja samanväristä vatsavyötä / liiviä ja taskuliinaa jotka ovat usein solmukkeen värisiä. Kengät ovat joko mattapintaiset tai kiiltonahkakengät. Smokkia käytetään klo 18.00 jälkeen. Etiketin mukaan solmukkeen tulisi olla musta.

Puku voi olla oikeastaan minkä värinen tahansa, kunhan se sopii häiden teemaan ja/tai morsiamen puvun väriin. Puvun kanssa voidaan käyttää liiviä, solmuketta, plastronia tai kravattia. Tummaa pukua voidaan käyttää koska tahansa kellonaikaan katsomatta. Valkoinen tai häiden teemaan sopiva taskuliina. Sukat mustat tai tummat, kengät mustat.

Lisätietoja pukeutumisetikestistä löytyy esimerkiksi Turo Tailorin sivuilta.
Miesten pukujen hankinnalla ei ole yleensä niin kiire kuin morsiamen puvulla. On hyvä kuitenkin olla ajoissa liikkeellä, mikäli hääpäivä sijoittuu huhti-syyskuun ajalle. Viimeistää 3 kk ennen hääpäivää on hyvä varata tai ostaa puku. Puvun vuokraaminen vaatii yleensä 3 käyntiä liikkeessä, sovitus, puvun nouto ja palautus. Mikäli puku ostetaan tai teetetään mittojen mukaan, käyntikertoja kannattaa varata jopa 5.
Myös miesten pukuja etsiessä on hyvä ensin miettiä millaista pukua haluaa. Pukuvuokraamojen sivuilta näkee erilaisia pukukokonaisuuksia vuokrahintoineen. Niihin kannattaa tutustua. Ennen liikkeeseen menoa, soittakaa ja varatkaa aika sovitukseen. Kunkin henkilön, jolle puku vuokrataan, tulisi käydä liikkeessä samalla kertaa. Tällä tavoin asia saadaan hoidettua yhdellä kertaa läpi eikä kenenkään tarvitse muistella puuttuuko joltakulta puku.
Pukuihin tule yleensä aina joitain muutoksia; lahkeita lyhennetään, takkia kavennetaan jne. On hyvä pitää myös mielessä millaisia alusvaatteita käytät sovitusvaiheessa ja hääpäivänä. Ehkäpä talvella sinulla on paksumpi t-paita kuin kesällä?

Kuvia morsiuspuvuista osa 2.




















Kuvia morsiuspuvuista osa 1.

Tässä muutama poiminta erilaisista hääpuvuista.















5.3.2007

Seuraava askel

Olemme käyneet yleisesti häiden suunnitteluun kuuluvia tehtäviä. Nyt onkin aika siirtyä seuraavaan kohtaan eli käytännön järjestelyihin.

Aikataulustanne riippuen tärkeintä on aivan ensimmäiseksi varata juhlapaikka, vihkipaikka, vihkijä, musiikki, kuljetus ja hääyönviettopaikka. Yleensä tässä vaiheessa ollaan 8-6 kk ennen hääpäivää, joskus jopa varhaisemmassakin vaiheessa.

Kun tarjouspyynnöt on pyydetty, olette käyneet ne läpi ja valinneet sieltä ne kaikkien parhaimmat, varatkaa kirjallisesti (esim. sähköpostin välityksellä) kyseinen palvelu. Liittäkää sopimukseen kopio tarjouksesta ja varmistakaa vielä peruutusehdot/vuorkaehdot/vakuutukset. Sen jälkeen nämä asiat voidaan jättää "hautumaan" muutamaksi kuukaudeksi ja ottaa jälleen esiin noin 3 kk ennen hääpäivää. Tarkistakaa myös kyseisiltä yrityksiltä, oletteko tehneet heidän kanssaan ALUSTAVAN VARAUKSEN, VARAUKSEN vai VARAUKSEN VAHVISTAMISEN. Näillä kolmella termillä on niin suuret erot että jossain vaiheessa asian kanssa voi tulla hankaluuksia.

Alustava varaus tarkoittaa, että olette kyllä varanneet palvelun mutta teidän täytyy varmistaa varaus tietyn ajan kuluessa. Mikäli ette varmista palvelua, yritys tarjoaa hääpäivää toiselle hääparille.

Varaus on sitova kun se tehdään kirjallisesti. Varauksen voi peruuttaa A) morsiuspari, jolloin he etsivät toisen yrityksen tilalle tai B) yritys, mikäli he eivät voi tulla paikalle. Jos morsiuspari peruuttaa varauksen, siitä ei yleensä koidu mitään maksuja. Palvelun tuottaja voi pitää ennakkomaksun itsellään, jos varaus peruutetaan esim. alle 4 viikon sisällä hääpäivästä. Palvelun tuottaja taas joutuu korvaamaan hääparille peruutusehtojen mukaisesti, mikäli he eivät pääse paikalle. Kysykää siis aina peruutusehtoja!

Varauksen vahvistaminen on alustavan varauksen jälkeen tehtävä toimenpide. Sillä halutaan varmistaa, että palvelu on todellakin varattu vain teille teidän hääpäivänne ajaksi. Tämä toimenpide on hyvä tehdä myös myöhemmin. Minä kävin kaikki palveluntarjoajat läpi 7 viikkoa ennen hääpäivää kaiken varalta. Kavereissani on nimittäin morsiamia, jotka ovat joutuneet päällekkäis varauksen uhreiksi...

----------------------------------------------------------------

Tämän jälkeen vuorossa on pukujen etsiminen, kampauksen, kukkien, askartelun, valokuvauksen, videokuvauksen, maksullisen ohjelman, teeman, hääyön ja häämatkan miettiminen, palveluntarjoajien etsiminen ja palvelujen varaaminen.

Aloitetaan puvuista, sillä morsian on yleensä levollisemmalla mielellä kun puku on hankittu. Tässä asiassa toivon sinulta kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisuuttä. Joskus käy niin, että kun luulet löytäneesi unelmiesi puvun, ostat sen ja viikon päästä löydät vieläkin kauniimman puvun. Kuten kaikessa muussakin, suunnittele ensin millaisen puvun haluat ja lähde vasta sitten etsimään sitä.

Lainaa kirjastosta häälehtiä, katsele netistä liikeiden pukutarjontaa ja mieti millainen puku sinun vartalotyypillesi olisi hyvä. Jos et tiedä mikä tyyppi sinulle sopii, vilkaise amoriini.comin sivustoa ja siellä Hääoppaan sisältö => Hääpuvut ja asusteet => Hääpuvun valinta. Amoriini tiimi on koonnut todella hyvän oppaan, josta sinäkin saat vinkkejä oman vartalotyyppisi hääpuvuista.

Kun tiedät vartalotyypin ja millaisen hääpuvun haluaisit, lähde kiertelemään hääpukuliikkeitä. Mikäli teet sen viikonloppuna, soita etukäteen ja varaa aika. Tämä nopeuttaa etsintää ja säästää ruuhkaa. Hyvin monet morsimet varaavat viikonlopuiksi ajan ensimmäiseen tai toiseen sovitukseen ja jos menet tällaisena aikana liikkeeseen, voi olla että joudut odottamaan tunnin jos toisenkin ennen kuin saat palvelua. Ei, morsiuspukuliike ei tarjoa sinulle huonoa asiakaspalvelua vaan ainostaan palvelevat "tärkeysjärjestyksessä". Ymmärrät itsekin kun olet ensimmäisessä sovituksessa ja liikkeeseen tulee morsian joka ei ole soittanut etukäteen. Ethän halua liikkeen henkilökunnan jättävän sinua oman onnesi nojaan ja ryntäävän uuden asiakkaan luokse?

Toinen syy miksi suosittelen sinun soittavan etukäteen on se, että henkilökunta voi jo etukäteen etsiä valmiiksi ne puvut joista olet kiinnostunut. Voit katsoa ne läpi, sovittaa ja siirtyä eteenpäin. Säästät aikaa. Ota mukaan vihko ja kynä ja kirjoita niiden liikkeiden nimet, osoitteet, puhelinnumerot ja pukujen koodit ylös joista pidät eniten. Kysy, voitko ottaa niistä ehkä valokuvankin tai onko puvusta kuvaa esitteessä. Mieti pukuja viikko - kaksi ja käy uudelleen katsomassa ne läpi. Vähennä pois ne puvut joista et enää pidä. Karsiminen on hyvä keino löytää lopulta se kaikkein paras puku.

Jos asut pienessä kaupungissa, käy Helsingissä, Tampereella, Turussa tai Jyväskylässä. Näissä kaupungeissa on hyvät pukuliikevalikoimat. Jos asut isossa kaupungissa etkä löydä kotikaupungistasi sopivaa pukua, käy Virossa, Tukholmassa tai Lontoossa. Varmasti löydät puvun. Jos löydät netistä puvun jonka haluat mutta sitä mallia ei myydä Suomessa, kysy samaa merkkiä myyvästä hääpukuliikkeestä, voisivatko he tilata puvun sinulle. Se aiheuttaa hiukan lisäkustannuksia ja aikaa kuluu enemmän mutta osa morsiuspukuliikkeistä sen tekee.

Jos haluat löytää puvun pienellä budjetilla, vuokraa se tai käy amoriini.comin tai naimisiin.infon keskustelufoorumeissa. Sieltä löydät Osta/Myy palstat joissa myydään hyviä hääpukuja.

----------------------------------------------------------------------

jatkuu...

Kommentoi!

Haluatko antaa palautetta?

Haluatko lisätietoja tietystä osa-alueesta?

Risut ja ruusut, uudet ideat ja ehdotelmat ovat tervetulleita!

Lähetä sähöpostia niin kehitellään blogia yhdessä eteenpäin!

haadesing@hotmail.com

Osallistu!

Tiedätkö hyviä vinkkejä budjetointiin, häämuistilistaan, aikatauluun tai muuten vain häiden suunnitteluun?

Laita minulle sähköpostia ja kerro omat vinkkisi.

Varaan niille omat sivut jatkossa!

Vinkkejä mahtuu todella paljon, joten kutsu ystäväsi ja sukulaisesi mukaan! Kaikki se tieto, mikä teillä itsellänne on auttavat tulevaisuuden morsiamia onnistumaan hääsuunnittelmissaan!

Kerään ideoita sitä mukaa kun niitä tulee ja kun yksi sivullinen (tai puolikas) on valmiina, julkaisen sen toisten iloksi ja hyödyksi!

haadesing@hotmail.com

4.3.2007

Lisäys Budjettiin

Haluaisin vielä painottaa muutamaa asiaa.
Ensinnäkin esittämäni budjettilista on se lista, jota itse käytin silloin kun hitäni suunnittelin ja järjestelin. Se ei tarkoita, että teidän täytyy sisällyttää kaikki nämä asiat omiin häihinne. Poistakaa listalta ne, joita ette tarvitse ja lisätkää sinne ne, joita tarvitsette.

Yhdistelkää askarteluja. Tehkää pieni häälehti, jossa on yhdistetty pieni tarina teistä, vihkiohjelma, juhlaohjelma ja menu. Yhdistäkää häämuisto ja paikkakortti. Pitäkää pöytäsomistus yksinkertaisena, ei liian runsaana. Kun olette suunnitelleet ja tehneet somistuksen, ottakaa kaikki "tilpehöörit" mukaan ja käykää juhlapaikalla somistamassa yksi pöytä. Istukaa pöydässä ja katsokaa onko siinä liikaa/liian vähän tilaa ihmisille istua, syödä ja jutella (tämä menee jo somistuken puolelle mutta mielestäni se sopii sanoa jo tässä).

Vertailkaa myös kutsukorttien tekijöiden hintoja oma tekemiin kortteihin. Joskus valmiina ostettu kortti tulee edullisemmaksi kuin itse tehden. Jos tarvitsette erikoisia/erilaisia kirjekuoria antalis auttaa. Jos he eivät myy suoraan kuluttajille, pyytäkää heidän jälleenmyyjiensä yhteystiedot. Heillä on todella suuri valikoima papereita ja kirjekuoria.

Tässä mietteitä tällä kertaa. Palataan asiaan huomenna!
Iloisia suunnitelmia =)

Budjettilista osa 2.

Puvut ja asusteet:
Morsiamen pukeutuminen:
- puku
- alushame
- tiara
- kengät ja sukat
- alusasut
- sukkanauha
- korut
- laukku ja käsineet

Sulhasen pukeutuminen:
- puku
- lisukkeet (jos ei tule puvun mukana)
- kengät ja sukat
- kalvosinnapit
- solmioneula
- taskuliina

Äitien pukeutuminen:
- puvut ja asusteet
- kengät ja sukat

Isien pukeutuminen:
- pukujen vuokra
- lisukkeet (jos ei tule puvun mukana)
- kengät ja sukat

Bestmanin pukeutuminen:
- puku
- lisukkeet (jos ei tule puvun mukana)
- kengät ja sukat
- kalvosin napit
- taskuliina
- solmioneula

Kaason pukeutuminen:
- puku
- korut
- kengät ja sukat

Sulhaspoikien pukeutuminen:
- puvut
- lisukkeet (jos ei tule puvun mukana)
- kengät ja sukat

Morsiusneitojen pukeutuminen:
- puvut
- kengät ja sukat
- korut

Seremoniamestarin pukeutuminen:
- puku
- lisukkeet (jos ei tule puvun mukana)
- kengät ja sukat
PUKEUTUMINEN YHTEENSÄ

Sormus/sormukset ja kaiverrukset:

Huomenlahja/huomenlahjat:

Hääkuljetus:
- kuljetus muoto
- koristelu
- vuokrahinta
- siivous
- vieraiden kuljetus
- kaason, bestmenin kuljetus
- vanhempien kuljetus
YHTEENSÄ

Askartelu:
- std-kortit
- kutsukortit ja juhaohjesäännöt
- vastauskortit
- kiitoskortit
- kirjekuoret ja postimerkit x 4
- paikkakortit
- paikkakorttitaulu
- vihkiohjelmat
- juhlaohjelmat
- menukortit
- pöytänumerot
- opaskyltit
- häämuistot
- riisipussit (jos riisiä saa heittää)
- kirkkokoristeet
- autokoristeet
- juhlapaikka koristeet
- vieraskirja
YHTEENSÄ

Muu ostettava/vuokrattava pientavara/somistustavara:
- vieraskirja
- hääkakku koriste
- hääkakku ottimet
- hääparin lasit
- liimat. teipit, sakset
- ilmapallot
- ilotulitus
- sormustyyny
- kynttilänjalat ja kynttilät
- kankaat/pöytäliinat/kaitaliinat
- vihkiryijy
- nimikoidut servietit
- tähtisadetikut
- kunniakaari
- soihdut ja lyhdyt
YHTEENSÄ

Hääyö:

Häämatka:

Muuta huomioitavaa:
- avioehto
- jukebox
- karaokelaite
- saippuakuplakone
- samppanja coolerit
- häämessuliput
- hääpuvun säilytyspussi
- vihkijän kulut
- muut esiintyjät
- lastenhoitaja
- lehti-ilmoitukset
- passi
- ajokortti

Budjettilista osa 1.

Tämän budjettilistan saa kopioida ja tulostaa vain ne jotka oikeasti ovat järjestämässä häitään. Ammattilaisilta tämä on kielletty.

Hääjuhlapaikka:
- vuokra
- tarjoilu
- siivous
- vuokratuolit
- vuokrapöydät
- kukat
YHTEENSÄ:

Catering:
- viini
- olut
- siideri
- likööri
- konjakki
- kuohuviini
- boolit (alkoholiton ja -holillinen)
- muut juomat
- baarimikko
- menu per aikuinen
- menu per lapsi (ikärajat)
- yöpala per aikuinen
- yöpala per lapsi
- hääkakku
- lisukkeet, mitkä
YHTEENSÄ:

Vuokrattavat juhlatarvikkeet:
- astiat
- hääparin lasit
- kakkuteline
- kylmä-/kuuma-astiat
- teltta
- huonekalut
- salaattibaari
- grilli
- musiikkilaitteet
- muu av-laite
YHTEENSÄ

Orkesteri/dj:
- soittoaika
- lisäsetit
YHTEENSÄ

Kirkkoon muusikko/muusikot

Valokuvaaja:
- kuvaus
- valokuvat
- filmi ja kehitys
- lisäkuvat
- kertakäyttökamerat
- albumit
YHTEENSÄ

Videokuvaaja:
- kuvausaika
- videon teko
- VHS/DVD
- kuvaajien määrä
- editointi
YHTEENSÄ

Kukkakauppa:
- morsiuskimppu
- heittokimppu
- kaason kimppu/kukka
- morsiusneitojen kukat/kimput
- äitien kukat
- sulhasen viehe
- bestmanin viehe
- seremoniamestarin viehe
- sulhaspoikien vieheet
- isien vieheet
- hiuskukat
- kirkon koristelu
- juhlapaikan koristelu
- hääkuljetuksen koristelu
- muut kukat, mitkä
YHTEENSÄ

Kampaaja:
- koekampaus
- hääkampaus
- kaason kampaus
- morsiusneitojen kampaukset
- äitien kampaukset
YHTEENSÄ

Parturi:
- sulhasen parturi
- bestmanin parturi
- seremoniamestarin parturi
- sulhaspoikien parturi
- isien parturi
YHTEENSÄ

Kosmetologi
- ihon hoito x euroa/kerta
- morsian
- sulhanen
- kaaso
- bestman

Meikkaus:
- koemeikki
- häämeikki
- kaason koemeikki
- kaason meikki
- sulhasen koemeikki
- sulhasen meikki
- bestmanin koemeikki
- bestmanin meikki
- äitien meikit
YHTEENSÄ

Muutama sana Budjetista

Kuten olen jo muutaman kerran maininnut blogissani, budjetin tekeminen voi olla erittäin vaikeaa/inhottavaa. Toisilla budjetti on erittäin tarkka kun toiset taas eivät välitä budjetista tuon taivaallista ja käyttävät niin paljon rahaa kuin sitä kuluu.

Budjettia ei kannata tehdä suin päin. Netistä löytyy erittäin paljon tietoa siitä, kuinka paljon mikäkin palvelu/tuote maksaa mutta näihin hintoihin ei pidä tukeutua sokeasti. Jokainen tietää, että hinta riippuu hyvin paljon siitä missä päin Suomea asut. Sen vuoksi useat hääparit lähtevät Etelä-Suomesta ja järjestävät häät Keski- tai Pohjois-Suomessa; koska se on yksinkertaisesti edullisempaa.

Tämän vuoksi en voi koskaan painottaa liikaa kuinka tärkeää on kysellä hintoja/kilpailuttaa yrityksiä mahdollisimman paljon. Mitä useammasta yrityksestä kyselet, sitä tarkemmin saat selville kaupungissa vallitsevan hintatason. Tiedän kavereita, jotka ottivat ensimmäisen vastaantulevan yrityksen ja maksoivat palvelusta 30% enemmän kuin toinen kaveri. Niin pahalta kuin tämä saattaa kuulostaa, yritykset haistavat kokemattomuuden. Toiset valitettavasti käyttävät sitä hyväkseen. Jos siis vaikutat kokemattomalta häiden järjestäjältä, sinulle tarjotaa todennäköisesti kalliimpaa hintaa kuin normaalisti.

Tämä on vältettävissä sillä että kilpailutat yrityksiä. Tiedän mitä aiot sanoa: Sinulla ei ole aikaa kysellä hintoja monista paikoista. Ei sinun sitä tarvitsekaan tehdä itse.

Kun pidätte häätiiminne kanssa palaveria, listatkaa jokaiselta alalta mahdollisimman monta yritystä (tai jokainen listaa joltakin alalta monta yritystä). Menkää nettiin keltaisille sivuille ja etsikää toimiala hausta. Käykää läpi hääfoorumit, kuten amoriini.com, naimisiin.info ja juhlitaan.net ja listatkaa heidän yrityksensä. Käyttäkää oman kaupunkinne hakemistoja, yritysrekisteriä (lähes jokaisella kaupungilla on sellainen omilla internet-sivuillaan), Inoa, Yritystele tai menkää Google, Altavista, Suomi.fi ja kirjoittakaa yrityshakemisto tai yritysrekisteri. Kaikki yritykset eivät löydy mainosten avulla, sillä kaikki yritykset eivät halua maksaa useita satoja euroja vuodessa näkyvyydestä. Lukekaa sanomalehtien ilmoituksia ja häälehtiä.

Kun olette etsineet mahdollisimman monta yritystä, jakakaa ne häätiimin kesken. Esimerkiksi jokainen soittaa 4 kukkakauppaan (jos tiimissä on 8 ihmistä se tekee 32 kukkakauppaa), 4 pitopalveluun, 4 juhlapaikkaan, 4 orkesteriin jne. Nämä soitot voi jakaa niin, että joka päivä soittaa uuden alan yrityksille, jotta aikaa ei kulu liikaa.

Toinen kysymys onkin, mitä yrityksiltä kysytään kun pyydetään tarjousta tai halutaan kysellä hintoja. Osa yrittäjistä on hyvin epäluuloisia siitä, kun soitetaan ja kysytään hintoja. Ensimmäinen ajatus on että kilpaileva yritys haluaa selvittää millainen hintataso heillä on. Jotta näin ei tapahtuisi teidän tulee esitellä itsenne, kysyä soitatteko huonoon aikaan ja kertoa miksi soitatte. Kuulostaa itsestään selvyydeltä, tiedän, mutta se on pakko tässä sanoa. Mitä enemmän osaatte kertoa suunnitelmistanne, toiveistanne ja aikatauluistanne, sitä varmemmin saatte hyvää palvelua puhelimessa. Kaikkea ei tarvitse kertoa, sillä yrittäjälläkin on töitä ja hän ei välttämättä jouda istumaan puhelimessa 45 minuuttia. Jos tuntuu että yrittäjä on ammattitaitoinen ja ystävällinen, voitte sopia ajan, jolloin käytte henkilökohtaisesti liikkeessä ja keskustelette lisää. Pitäkää tästä ajasta kiinni.

Tässä alustavaa listaa kysymyksistä joita voitte esittää kysellessänne tarjouksia/hintoja:
  • millaisia palveluja/tuotteita teillä on tarjolla (jos yrityksellä on nettisivut, pitäkää ne esillä samalla kuin soitatte)
  • minkä hintaisia palvelut/tuotteet ovat
  • kuinka kauan aikaa kuluu esim. koekampaksen tekoon
  • koska palvelu tulisi varata
  • onko peruutusehtoja esim. orkesterilla/juhlapaikalla
  • millainen reklamaatiomahdollisuus jos yrittäjä joutuu perumaan
  • millainen vakuutus heillä on

Kysymykset vaihtelevat hiukan aloittain.

Muutama säästövinkki vielä tähän loppuun:

  • ostakaa alennusmyynneistä suklaata, kynttilöitä, somisteita
  • käytä hyväksesi myös naapurikuntien/kaupunkien tuotteet/palvelut/alennusmyynnit
  • onko ystävissä/sukulaisissa ammattilaisia/puoliammattilaisia
  • onko ystävillä/sukulaisillä kytköksiä ammattilaisiin
  • tuokaa alkoholi ulkomailta (noh, asiasta voidaan olla kahta mieltä, jos matkat otetaan huomioon, alkoholin hinta ei välttämättä tule edullisemmaksi kuin alkosta ostettuna)
  • tehkää likööri/viini itse
  • käyttäkää kouluja ja oppilaitoksia hyväksi esim. ruoka, tarjoilijat, hääkakku
  • kyselkää matkojen hintoja myös niin että ette kerro menevänne häämatkalle. Onko matkojen hinnoissa eroja...?

Seuraavaksi annan budjettilistan. Se ei ole täydellinen mutta meille se sopi. Lisätkää siihen ne tuotteet/palvelut jotka tarvitsette. Lisää löydätte muunmuassa amoriini.comin, naimisiin.infon ja juhlitaan.netin sivustoilta.