Kauppapaikka.info
Elämäsi Häät
Hääsomistus.com

23.3.2007

Siviilivihkiminen

Siviilivihkiminen voidaan suorittaa missä tahansa ei kirkollisessa tilassa Suomen rajojen sisäpuolella. Siviilivihkimisen suorittaa maistraatin henkikirjoittaja tai käräjäoikeuden tuomari tai laamanni. Merikapteenit eivät saa enää vihkiä, joten laivalla tehtävä vihkitoimitus ei ole Suomen lakien mukaan lainvoimainen.

Siviiliseremonia antaa vihkimisen suhteen enemmän joustovaraa ja tilaa myös persoonallisille ratkaisuille kuin kirkollinen toimitus, joka on aina jumalanpalvelus. Siviilivihkimisessä avioliiton vahvistaa siviiliviranomainen, ja vihkiseremonia voidaan toteuttaa niin koruttomasti tai juhlavasti kuin halutaan. Koska vihkiseremoniaan liittyvät tavat sormuksesta riisinheittoon ovat alkuperältään ei-kristillisiä, ne ovat selityksittä myös uskonnottoman morsiusparin käytettävissä. Paikkavaihtoehtojakin on rajattomasti - maistraatti on niistä vain yksi.

Siviilivihkiminen voidaan järjestää esimerkiksi puistoon, juhlapaikalle, järven tai meren rantaan, pesäpallokentälle, ulkomaille tai omaan kotiin. Seremoniaan tarvitaan vihkijän ja hääparin lisäksi kaksi esteetöntä todistajaa. Todistajat eivät voi olla kummankaan puolison lähisukulaisia. Monesti hääparit haluavatkin, että siviilivihkiminen toimitetaan vain läheisten läsnäollessa ja juhlat pidetään suurelle väelle.

Morsiuspari vihitään siviilisti siinä tapauksessa että toinen tai molemmat eivät kuulu kirkkoon. Avioliitolle on kuitenkin mahdollista saada kirkollinen siunaus vihkimisen jälkeen mikäli toinen puolisoista kuuluu kirkkoon. Virka-aikana ja virkapaikalta suoritettava siviilivihkiminen on maksuton. Maistraattien toiminnoissa voi kuitenkin olla eroja. Asia on hyvä tarkistaa omasta maistraatista. Viikonpäivää tai kellonaikaakaan ei ole lailla rajoitettu, vaan aviosäätyyn voi astua vaikkapa sunnuntaina keskiyöllä tunturin laella.

Siviilivihkikaava on itsessään vain parin minuutin mittainen, joten ilman lisäohjelmaa toimitus on ohi ennen kuin hääväki ehtii huomata sen alkaneenkaan. Siksi monilla vihkijöillä onkin tapana pidentää seremoniaa pienellä, tilanteeseen sopivalla puheella. Jotkut vihkijät pitävät puheen jopa ilman eri pyyntöä, toiset vain vihkiparin toivomuksesta, kun taas toiset pitäytyvät aina pelkkään vihkikaavaan. Muut puheet hoidetaan tällöin joko omasta takaa - esimerkiksi morsiusparin vanhemmat, isovanhemmat, kaaso tai puhemies - tai hankitaan paikalle ammattimainen juhlapuhuja. Toimitukseen voidaan luontevasti liittää myös musiikkiesitys. Mikään ei liioin estä morsiusparia ottamasta aktiivista roolia ja lausumasta toisilleen itse muotoilemaansa avioliittolupausta.

Kuten kaikessa muussakin hääjärjestelyissä, tässäkin asiassa on hyvä olla aikaisin liikkeellä. Vuotta ennen hääpäivää ei tuomaria kannata varailla mutta puoli vuotta aikaisemmin voi asiaa jo tiedustella maistraatista. Tuomaritkin ovat kesälomalla, joten on luonnollista että välttämättä juuri tiettyä tuomaria ei saa, mikäli hääpäivä osuu hänen lomakaudelleen.

Neljää kuukautta ennen vihkipäivää voi maistraatista hakea esteiden tutkintaa. Kyseessä on lomake, joka täytetään maistraatissa ja allekirjoitetaan siellä. Mikäli haluat, voit tulostaa sen myös täältä. Tällöin lomakkeen tulee allekirjoittaa kaksi esteetöntä todistajaa. Esteettömyystodistus on voimassa neljä kuukautta ja sen saaminen kestää noin 7 päivää.

Esteiden tutkintaa on haettava myös kirkollisen vihkimisen yhtydessä. Tällöin asia hoidetaan kirkkoherranviraston kautta.

Samalla on hyvä miettiä sukunimen "kohtaloa". Haluaako jompi kumpi puolisoista vaihtaa sukunimensä. Lomake vihkimisen yhteydessä käyttöönotettavien sukunimien ilmoittaminen löytyy myös täältä. Molemmista linkeistä löytyvät myös lomakkeet parisuhteen rekisteröinnistä, nimen vaihdosta ja esteiden tutkinnasta.

Siviilivihkikaava

Siviilivihkiminen toimitetaan siten, että vihkijä todistajien läsnä ollessa lausuu vihittäville:
"Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin".

Sitten esitetään kysymykset:
"Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (Miehen Nimi): tahdotteko ottaa tämän (Naisen Nimi) aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? (Vastaus: Tahdon) Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (Naisen Nimi): tahdotteko ottaa tämän (Miehen Nimi) aviomieheksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?(Vastaus: Tahdon)Vastattuanne näin myöntävästi teille esitettyyn kysymykseen totean teidät aviopuolisoiksi."

Sormuksia voidaan vaihtaa, mutta se ei ole pakollista: Jos sormuksia vaihdetaan, lausutaan seuraavasti:
"Ottakaa (Naisen Nimi) liittonne merkiksi sormus mieheltänne. Ottakaa (Miehen Nimi) liittonne merkiksi sormus vaimoltanne".

Lopuksi vuorossa on ilmoitus:
Teidät on nyt vihitty avioliittoon. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossanne toinen toisillenne rakkautta ja keskinäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi.

Vihkiseremonian kulku

Luonteva vihkiseremonia rakentuu esimerkiksi alla olevalla tavalla. Laillisesti riittävät kohdat 4 ja 8 yksinään, mutta esteettinen vähimmäisvaatimus myös kaikkia muodollisuuksia vierastaville pareille olisi sisällyttää seremoniaan lisäksi ainakin kohta 2 ja jotakin kohdasta 5.

1. Morsiusparin (tai morsiamen) sisääntulo musiikin soidessa
2. Tervetulotoivotus ja lyhyt johdanto
3. Lauluesitys, runo, kirjallisuuskatkelma tms.
4. Vihkikaavan minimiosa (= aviopuolisoiksi julistamiseen asti).
5. Symboliikkaa: sormusseremonia (tai vastaava), suudelma tms.
6. Vihkiparin omat sanat esimerkiksi lupausten muodossa
7. Vihkitodistus allekirjoitetaan ja luovutetaan hääparille (morsiamelle).
8. Loppusanat (vihkikaavasta, mahdollisin lisäyksin).
9. Vihkipari siirtyy onniteltavaksi.

Seuraavalla kerralla käymme läpi ohjelmaa ja musiikkia.

2 kommenttia:

*ei pappia tai kirkkoa* kirjoitti...

kiitos kiitos kirjoittajalle. Suunnittelemme mieheni kanssa häitä (minä ehdotan ja mies on kaikessa samaa mieltä) ja minulle joku sitten sanoi ettei meitä voi vihkiä muualaa kuin maistraatissa koska en kuulu kirkkoon. mutta ihanata kun tällainen löytyi ja pelasti päiväni.
*ei pappia tai kirkkoa*

neitu kirjoitti...

Kyllä todistajat voivat olla vihittävien lähisukulaisia. Tässä nyt kirjoittaja sekoitti vihkimisen ja testamentin todistamisen keskenään.

"Lain mukaan vihkimisessä tarvitaan kaksi todistajaa. Todistajien on oltava yli 15-vuotiaita. Todistajina voivat hyvin olla myös lähisukulaiset ja ulkomaalaiset. Maistraatissa virka-aikana tapahtuvissa vihkimisissä voidaan todistajat pyytää maistraatin henkilökunnasta."
(Hyvinkään maistraatin kotisivuilta)